Jos kaikkien aikojen paras elokuva on mielestäsi Matrix tai Taru Sormusten Herrasta, niin on ehkä parempi ettet edes vuokraa Dogvilleä. Dogvillen karu lavastus nimittäin ravisuttaa kirojen kirjoasi jo avauskohtauksessa. Pois ovat pramea julkisivu ja tehostekikkailut, tilalla on sosiologinen kuvaus laumasieluisuudesta, ahdasmielisyydestä, toisen ihmisen heikkouden hyväksikäytöstä ja ylpeyden aiheuttamasta itsensä vangitsemisesta ja paljon muusta. Dogvillen roolisuoritukset ovat häikäiseviä. Karu rekvisiitta nostaa näyttelijät takaisin estradille ja dieselveturin varmuudella etenevä juoni pääsee oikeuksiinsa.
Juonenkäänteiden lomassa ymmärrät yhtäkkiä sanonnan “vähemmän on enemmän”. Jossain vaiheessa alat myös tunnistaa elokuvan käytösmalleja itsessäsi. Lars kärjistää käytösmalleja ja onnistuu uskottelemaan katsojalle, että olosuhteet todellakin ratkaisevat sen miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Samoja käytösmalleja voi tunnistaa myös työyhteisöistä, koulumaailmasta ja jopa ystävyyssuhteista.
nimimerkki: Arto Hirvi
