Astelin pitkästä aikaa leffateatterin pimeyteen. Valkokankaalla pyöri muutama mainos ennen elokuvan alkua, jotka kehottivat olemaan enemmän kuin olemassa ja elämään. Varsin osuvasti latasivat mielen juuri oikeaan mielentilaan. Francis Leen esikoisohjaus God’s Own Country on elokuva rohkeudesta elää ja rakastaa.
Elokuva vie katsojan britteinsaarilla olevaan pikkukylään, jossa lankapuhelimet ovat vielä arkipäivää ja olutta roiskitaan ulkomaalaisen niskaan. Johnny Saxby (Josh O’Connor) pyörittää lammastilaa isänsä jalanjäljissä, mutta homma tuntuu vastenmieliseltä kuten koko muukin elämä. Nuoruuden kaverit ovat lähteneet maailmalle ja heistäkin on tullut itsestään liikaa kuvittelevia kusipäitä. Miksi hymyillä kun mikään ei hymyilytä? Arki täyttyy tekemättömistä töistä, oluella kännäämisestä ja pikapanoista. Tilanne kuitenkin muuttuu kun lammasfarmille tulee auttamaan romanialainen Gheorghe (Alec Secareanu), joka näkee Johnnyn katkeroituneen kerroksen alle ja koskettaa tavalla johon Johnny ei ole tottunut. Se mikä tuntuu vieraalta ja pelottavalta, voi olla juuri sitä mitä ihminen kaipaa.
God’s Own Country on tituleerattu brittien Brokeback Mountainiksi ja yhteys elokuvien välillä on ilmeinen. Elokuvien tarinat ovat kuitenkin erejä. Siinä missä Brokeback Mountainissa kamppaillaan oman seksuaalisen suuntautumisen kanssa, God’s Own Countryssa keskiössä on läheisyyden ja toiselle antautumisen pelko. Onkin virkistävää nähdä elokuva, jossa homoseksuaalisuutta ei itsessään problematisoida, vaikka mahdollisuudet siihenkin olisivat olleet.
Francis Lee osoittaa taitonsa elokuvantekijänä heti kättelyssä. God’s Own Country kuvaa elämää realismin kautta läväyttäen eteen hetkittäin varsin brutaalilta tuntuvaa materiaalia, josta likaa, limaa ja lihaa ei puutu. Se tekee elokuvan visuaalisesta puolesta karun kaunista ja vahva ilmeistä. Hiljaisuuteen uskalletaan luottaa ja liikaa selittelevälle dialogille ei olla annettu tilaa. Ehjä kuvasto luo kokonaisuudesta selvärajaisen ja tyydyttävän.
Josh O’Connor uppoaa hahmoonsa ja kannattelee Johnnyn tunneskaalan täydellisesti. Näin herkkää näyttelijäntyötä ei jokaisessa elokuvassa nähdä. Alec Secareanu suoriutuu ymmärtävän Gheorghen roolista hyvin, mutta käsikirjoitus nojaa niin vahvasti Johnnyn tarinan kertomiseen, että Gheorghe jää hänen rinnallaan yksiulotteiseksi henkilöksi. Johnnyn isää ja isoäitiä näyttelevät Ian Hart ja Gemma Jones kertovat sanomattakin paljon.
Elokuva on arkisen kolkko ja peittelemätön, mutta samalla onnistuu olemaan myös tavattoman lempeä. Ihojuovien kosketus, väreily, suudelmat, painautuminen, katseet, halu ja kaipuu vyöryvät katsojaan asti. Johnnyn kasvutarinan draamankaari on tyypillinen, mutta se on toteutettu tarkkuudella, joka puhdistaa myös vähän omaa sielua. Tulee itsekin kosketetuksi. God’s Own Country lukeutuu niihin elokuviin, jonka katsomisen jälkeen elämä tuntuu hetken ajan ihmeeltä, mutta myös niin todelta. On vaivatonta olla enemmän ja elää.
