Aliaksen toinen tuotantokausi jatkaa sitä samaa seikkailupitoista toimintajännitystä kuin ensimmäinenkin kausi. Alkukankeudesta on päästy eroon ja sarja toimii jopa ensimmäistä kautta paremmin. Kaksoisagentti Sydney Bristow (Jenniger Garner) yrittää taas kukistaa CIA:na esiintyvän salakuljetus-, kiristys- ja vakoilujärjestön SD-6:n. Apunaan hänellä on toinen kaksoisagentti, oma isä, Jack Bristow (Victor Garber) ja CIA:n yhteyshenkilö Michael Vaughn (Michael Vartan). Pääpahiksena on yhä SD-6:n johtaja, Arvin Sloane (Ron Rifkin). Toinen isossa osassa oleva pahis on nuori mutta sitäkin häikäilemätön rikollinen Julian Sark (David Anders), jota sekä SD-6 että CIA yrittävät saada kiikkiin. Muakana kuvioissa heiluu myös CIA:lle antautunut entinen KGB:n agentti Irina Derevko (Lena Olin), joka on kuolleeksi luultu Sidneyn äitimuori. Derevko yrittää auttaa CIA:ta, mutta CIA ei voi tietää mitä puolta Derevko lopulta kannattaa.
Yllättäviä käänteitä on nyt enemmän ja ensimmäisen kauden hetkittäisestä paikallaan junnaamisesta ei ole merkkiäkään. Ensimmäisellä kaudella Bond-meininki tapasi Indiana Jonesin seikkailuhengen. Toiselle kaudelle on lisätty vähän sci-fin piirteitäkin. Toisesta tuotantokaudesta on turha etsiä mitään realistista, mutta meininki kuitenkin viihdyttää ja tällaisessa sarjassa se on pääasia. Tyyliltään Alias on yhä sitä samaa kuin ensimmäinenkin kausi, mutta nyt homma vaan toimii yksinkertaisesti paremmin. Vieläkään ei sarja tarjoa mitään erikoista, mutta kyllä tämän läpi katselee mielenkiinnolla, suuremmalla kuin ensimmäisen. En pidä vieläkään modernista musiikkivideomaisesta ohjaustyylistä, jota Alias käyttää, ja värimaailma on myös jotenkin liian moderni makuuni, mutta muuten Alias – 2. tuotantokausi on viihdyttävää TV-jännitystä.
Käsikirjoittajat ovat saaneet ujutettua mukaan mielenkiintoisia koukkuja, jotka pitävät kauden loppuun saakkaa otteessaan. Viimeisessä jaksossa on tietenkin cliffhanger, jonka vuoksi kolmas kausi on pakko tarkistaa, muuten ei saa mielenrauhaa. Varsinkin kauden alkupuoli keskittyy enemmän Sydneyn ja löydetyn äidin suhteen kuvaamiseen. Loppupuolella panostetaan enemmän tiukkaan toimintatykitykseen.
Pisteitä heruu myös näyttelijöistä, jotka eivät ole kuitenkaan ihan niin suuressa pelastusasemassa kuin ensimmäisellä kaudella, kun muutkin tekijät ovat oppineet tekemään hyvää TV-sarjaa. Jennifer Garner ja Michael Vartan sopivat hyvin rooleihinsa, vaikka eivät mitään erikoisia näyttelijöitä ole. Garner saa myös ulkonäköplussaa, mutta kyllä häneltä löytyy myös näyttelijän lahjoja. Bradley Cooper on yhä loistava Sydneyn ystävänä, entisenä toimittajana Will Tippininä, jonka elämän SD-6 tuhosi. Sydneyn kämppistä tulkitseva Merrin Dungey on esimmäisen kauden tapaan aika jäykkä, mutta loppukaudella hänkin pääsee näyttämään taitonsa. Erinomainen Ron Rifkin on yhä mainio sarjan pahiksena ja Sydneyn isukkia näyttelevä sivuosien erikoismiesVictor Garber on roolissaan mies paikallaan. Huumoria tuo yhä Kevin Weismanin tulkitsema tekniikan ihmelapsi Marshall Flinkman ja Carl Lumbly on sopivan jäyhä Sydneyn työpariksi SD-6:ssa. Sarjan uudet kasvot, David Anders ja Lena Olin, tekevät myös hyvää työtä. Anders sopii hyvin nilkiksi pahikseksi ja ruotsalainen Olin tekee vakuuttavan viileän roolityön. Vierailijoina nähdään yhä nimekkäitä tähtiä. Tällä kertaa ovat vuorossa Faye Dunaway, Terry O’Quinn, Ethan Hawke, Rutger Hauer, Christian Slater ja David Carradine.
Ensimmäisen kauden tapaan myös toinen kausi sisältää 22 noin 40 minuutin pituista jaksoa, jotka tuovat mukavasti toimintaa tylsiin arki-iltoihin.
