Jos et ole vielä nähnyt kyseistä elokuvaa, pyydän sinua olemaan lukematta tätä, tai muutakaan arvostelua elokuvasta. Ei siksi, että spoilaisin sen sinulle vaan siksi, että sinä voit muodostaa siitä oman rehellisen mielipiteesi ilman ennakkoluuloja ja kykenet ehkä jopa nauttimaan kyseisestä elokuvasta, sillä tiedän että haluat.
Nyt aivan varmasti luet tämän, etkös luekin? Olkoot. Kuten Heath Ledger jo aikoinaan sanoi; “Here. We. Go…”
Listaykkönen Jenkeissä. 160.9 miljoonaa dollaria takana ja luku vain kasvaa. Luultavasti kesän odotetuin elokuva. Ilmeisesti ensimmäinen sarjakuviin perustuva elokuva joka on päihittänyt “kolmannen osan kirouksen” jos käy uskominen Rotten Tomatoesin 87% arvosanaa sekä “Fresh”-certifikaattia.
Yhden ihmisen mielipide; Kissan kokoisten juoniaukkojen pilaama eeppinen päätösosa, joka tarjoaa näyttävää toimintaa sitä janoaville, mutta sortuu samoihin virheisiin jotka riivasivat jo edellistä jatko-osaa, tällä kertaa anteeksiantamattomin seurauksin.
Kuten luultavasti ‘moni muukin’ – ja tuo edellinenhän on vähättelyä – myös allekirjoittanut halusi ihastua kyseessä olevaan, tuoreimman Batman-sarjan päätösosaan. Tarkemmin ajateltuna, taisin alitajuisesti rakastua siihen jo kuukausia ennen julkaisua. Kaikista eniten halusin kuitenkin että siitä tulisi klassikko, kuten edeltäjänsä! Yön vierähtäessä elokuvan näkemisestä minun täytynee katsoa ainakin edellinen osa ‘The Dark Knight’ aivan uusin silmin, sillä ‘The Dark Knight Rises’ onnistui, ellei täysin tuhoamaan sitä, ainakin vesittämään sen kaavamaisuudellaan. Ja se on pettymys se.
‘Yön Ritarin Paluu’ muistuttaa paljolti edeltäjäänsä, niin hyvässä kuin pahassa. Sillä on tarpeeksi pituutta, että rakko tyhjänäkin tekee tiukkaa istua elokuvasalissa läpi koko elokuvan. Siitä löytyy leuat loksauttavaa toimintaa sekä adrenaliinia ja tunteita nostattavia kohtauksia. Siitä löytyy vauhtia ja parhaimmillaan mennään sellaista nopeutta että logiikasta vähät väliä! Sen useista henkilöhahmoista on onnistuttu tehdä näennäisesti kiinnostavia ja niitä juonenkäänteitäkin löytyy. Kaiken kaikkiaan, loistavia ideoita on. Harmi vain, että niissä ei missään ole järkeä.
Mitä sitä kertaamaan, juoni on jo tuttu edellisistä lukemistasi arvosteluista, trailereista, TV-spoteista, synopseista… Juonen lähtökohdat huomioon ottaen kestääkin yllättävän vähän aikaa, että Christopher Nolan puetuttaa Christian Balen Yön Ritarin viittaan ja varustevyöhön, kun pitempääkin olisi sietänyt sitä tulevaa ‘nousua’ pohjustaa. Rahaahan tällä on tultu tekemään ja silloin pelataan varman päälle. Pettymys sinänsä.
Minkäslainen sitten onkaan Yön Ritarin comeback? Näyttävä, ottaen huomioon kuinka hyvin uudet lelut otetaan hanskaan kahdeksan vuoden lomailun jälkeen. Tottakai tämä kaikki on vielä osa sitä elokuville anteeksi annettavaa taiteellista vapautta, muttei mene kauaa ennen kuin vauhti ja vaaralliset tilanteet menevät täysin juonen edelle. Itseasiassa jo heti ensimmäinen viittasankarin toimintakohtauksen jälkeen jäin miettimään lähes koko seuraavan kohtauksen ajaksi, menikö minulta jotain tärkeää ohitse? Jos olisin tiennyt, että sama kaava tulee toistumaan lähestulkoon läpi koko elokuvan, en varmastikaan olisi vaivautunut. Pettymys sinänsä.
Entäs ne henkilöhahmot? Niitähän riittää. Jo edellisestä osasta tuttu tunne, että jokaisella sivuhahmollakin on tarinansa kerrottavana toistuu taas. Mutta kun viime kerralla kokonaisuus oli muistini mukaan hallittu ja jokainen hahmo oli tärkeä, niin tällä kertaa tilanne on on surullisen väkinäinen. Uusista naamoista ainoastaan Joseph Gordon-Levittin rehellinen rivikyttä John Blake nousee kunniakkaasti esille. Muuten elokuvan roolien täyttäminen nimekkäillä näyttelijöillä tuntuu pelkältä silmänlumeelta, jopa kuvan kaunis Marion Cotillard. Pettymys sinänsä…
Ja ne pahikset? Itseäni vähät kiinnostaa kuinka uskollinen valkokankaalla nähtävä Bane on esikuvalleen sarjakuvien sivuilta. Tom Hardy tekee hyvän tulkinnan annetun käsikirjoituksen pohjalta ja se toimii. Hardyn Bane on uskottava ja sopii elokuvan teemaan kuin nyrkki silmään, mutta siinä se. Loppujen lopuksi Bane ei vain ole pahiksena ikimuistettava. Se ei tosin johdu Hardysta, vaan käsikirjoituksesta ja siitä, kuinka typeräksi touhu menee loppua kohden. En sano enempää, mutta leffan nähneet osaavat kenties tulkita arvosteluani… Anne Hathawayn Selina Kyle tekee osansa; On seksikäs ja heittelee one-linereita ja tuo olemassaolollaan sitä tiettyä kepeyttä koko pakettiin. Kysyn vain, miksi?
Jos koko trilogian oli lähtökohtaisesti tarkoitus olla maadoitettu ja suhteellisen realistinen, miksi kolmannesta osasta on jossain vaiheessa lähdetty tekemään jotain mitä sen ei tarinaltaan ja lähdökohdiltaan todellakaan ole tarkoitus olla, vai olenko ymmärtänyt jotain väärin? Toisaalta elokuva on synkkä, aikuisille tarkoitettu näytelmä joka käsittelee vakaviakin teemoja, kuten loppua päin päätään nostavat Yhdysvaltain yhteiskunnan luokkaerot, mutta sitten sillä ei kuitenkaan ole pokkaa näyttää sitä kaikessa kunniassaan? Kesän ‘Blockbustereille’ ominainen toiminnantäyteisyyden sekä vauhdikkuuden tunne ovat niin päälleliimatun oloisia, että päähän ottaa. Synkemmäksikin tästä olisi ollut.Tai sitten en vain voi hyväksyä, että Nolan on – ymmärrettävästi – kolmannen osan kohdalla menettänyt mielenkiinnon sarjaa kohtaan. Tämä ärsyttää, sillä tuntuu kuin nyt teattereissa pyörivän ja rahaa tahkoavan, kahden ja puolen tunnin “eeppisen päätösosan” pinnan alla voisi kyteä tunnilla pidempi, rauhallisempi ja paremmin hallittu leikkaamaton versio, joka ei hyppisi niin monen ojan ylin selittämättä itseään, joka keskittyisi rauhassa elokuvan kolmanteen näytökseen ja olisi silti yhtä viihdyttävä kun sen täytyy olla, sekä dramaattinen kun sen täytyy olla, sillä tältä elokuvalta se taito puuttuu. Taitaa olla turha toivo…
Yön Ritarin Paluu on kaksipiippuinen juttu. Nolanin trilogian päätösosana ja kesäviihdyttäjänä antaisin sille neljä tähteä viidestä, mutta käsikirjoituksen kanssa on menty niin pahasti ojaan, että typeryydessään uskaltaisin verrata tätä jopa Sam Raimin surullisenkuuluisaan kolmanteen Hämähäkkimieheen. Se on pettymys se.
