Vaimonsa murhasta elinkautiseen tuomittu aviomies, Vincent Parry (Bogart) karkaa vankilasta ja päättää selvittää kuka oikeasti tappoi hänen vaimonsa. Sattumien kautta Jailbird San Quentinista saa apua yllättävältä taholta, kun ventovieras nainen (Bacall) poimii hänet kyytiinsä ja hoitaa sinivuokkojen tiesulkujen ohi. Nainen tahtoo tehdä enemmänkin hänen hyväkseen ja Parry saa majapaikan tämän luota. Mutta kun poliisien etsinnät jatkuvat ja kiinnijäämisen riski kasvaa, päättää hän lähteä naisen luota. Kuitenkin uusien sattumien kautta hän pääsee plastiikkakirugin vastaanotolle, joka muotoilee hänelle uuden identiteetin. Sen jälkeen Parryllä onkin enää vain yksi tehtävä, selvittää kuka tappoi hänen vaimonsa.
Elokuvassa ensimmäiseksi kiinnittää huomionsa sen poikkeukselliseen kuvaustekniikkaan. Tarinaa kuljetetaan lähes puoliväliin saakka ensimmäisen persoonan, eli tässä tapauksessa Bogartin, kuvakulmasta, ja katsoja kuulee vain hänen puhuvan. Tämä sai tietenkin Jack Warnerin aikoinaan haukkomaan henkeään ja nappaamaan nitroja, mutta ohjaaja Daves sai lopulta tahtonsa läpi. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Lauren Bacall on mukavan näköinen likka, joka näyttää 20-vuotiaalta ja kuulostaa 30-vuotiaalta, ja jota jaksaa katsoa vaikka tämä ei tekisi mitään. Joten filmi ei mitenkään kariudu Bogien väliaikaiseen poissaoloon, vaan tuon “uuden” tekniikan käyttöä seuraa mielenkiinnolla.
Bogart vetää roolinsa varmalla otteella ja Bacall säkenöi tavalliseen tapaansa aina kuvassa ollessaan. Myös pikkuroolien esittäjissä on tietynlaista suuruutta ja varmuutta. Elokuvan edetessä ongelmia alkaa kuitenkin muodostua käsikirjoituksessa, joka nojaa mielestäni tietynlaiseen Scooby-Doo/Sherlock Holmes-loppuratkaisuun, joka on aina ollut huono tapa lopettaa elokuva. Tiedä häntä, onko elokuvan käsikirjoitus suora kopio David Goodisin romaanista vai onko Daves muunnellut sen pääjuonta. Jokatapauksessa käsikirjoituksesta tuntuu loppuvan kiskot kesken ja ratkaisussa hätäillään liikaa. Kässäriä olisi sallinut pidennettävän, jotta asiat olisi saatu hoidettua rauhassa ja tyylillä loppuun. Mutta jo pelkkä Lauren Bacallin läsnäolo ja erikoinen kuvaustyyli riittävät syiksi katsoa tämä elokuva, vaikka se noir-puoli jääkin tällä kertaa vähän laihaksi.
nimimerkki: Sappy
