Kun CBS-yhtiö osti Rod Serlingiltä käsikirjoituksen 1957 ja näytti sen sovituksen koeyleisölle oli reaktio voimakkaan positiivinen. Aikaa kului kaksi vuotta ennen kuin rahakihot arvelivat että antologiasarja saattaisi menestyä ja Serlingin konsepti ostettiin. Ensimmäinen episodi, Earl Hollimanin tähdittämä “Where is Everybody” lähetettiin lokakuun toinen päivä 1959 ja kriitikot olivat ihastuksissaan. Korkeasta teknisestä ja kerronnallisesta tasosta huolimatta yleisö ei oikein löytänyt sarjaa, mutta ajan myötä on se saavuttanut korkean aseman TV-scifin tärkeänä merkkipaaluna ja Serlingin työn korkea taso on vieläkin ilmiselvä. Tarinat ovat yhäviihdyttäviä ja teknisesti toimivia.
Mitäpä Twilight Zonesta voi sanoa rehellisesti? Viiden vuoden aikana Serling tiimeineen käsitteli paranoiaa, vastuuta, identiteettiä, tietämättömyyttä ja pakkomielteitä. Twilight Zonen päähenkilöt ovat astronautteja, sotilaita, kauppiaita tai muita moninaisia ja arkipäiväisiä henkilöitä joiden ympäristön lait kääntyvät äkkiarvaamatta päälaelleen tai heidän tekonsa johtavat odottamattomiin seurauksiin. Monesti myös ilmenee että he omaavat jotain käsittämättömiä voimia joita he inhimillisinä olioina käyttävät varomatta. Kaikki episodit eivät suinkaan ole pessimistisiä sävyltään tai mustan huumorin sävyttämiä. Niissä epätavalliset olosuhteet tuovat esille ihmisten hyvittäviä piirteitä ja herättävät ne piirteet jotka mahdollistavat ihmisen eloonjäännin pelkkänä eläinlajina. Vastapainona Serlingin kynästä tulee myös kylmiä kertomuksia ohuesta sivistyksen pintakiillosta jopa repeytyy hajalle ensimmäisestä iskusta ja aiheuttaa pahempaa tuhoa kuin se mitä he pelkäsivät. Toiveet toteutuvat ja myös tuhoavat toivojansa.
Ensimmäisen kauden jättämä korkea taso pysyi koko ajan mukana, joskin on pakko sanoa että kaikki episodit eivät ole yhtä hyviä ja varsinkin viimeisellä kaudella osa jutuista ovat suorastaan itseään toistavia. Toinen kausi toi mukaan itse siististi pukeutuneen, ketjussa polttavan maestro-Serlingin tuomaan ironisen juonnon episodeihin ja yhdessä episodissa (A World of His Own) tuota kaavaa käytetään tehokkaasti hyödyksi. Serlingin ironisen juonnon lisäksi Twilight Zone omaa monta muuta hienoa näyttelijäsuoritusta. Charles Bronsonin ja Elizabeth Montgomeryn tähdittämä episodi (Two) on erityisen kaunis kertomus kun taas Buster Keatonin tähdittämä (Once Upon A Time) on omalaatuinen yhdistelmä mykkäelokuvan tyyliä ja ironiaa. Voidaan sanoa että Twilight Zone sai aina sopivat näyttelijät rooleihin.
Yhteenvetona Twilight Zone on television historiaa. Yli sata puolen tunnin episodia joissa todellisuus on muokattavaa savea, kohtalo oikullinen ja pelastus ja kadotus mitä odottamattomimmissa suunnissa ja asuissa. Serlingin mammuttimainen työ laajensi TV-ilmaisun rajoja ja iski sellaisen jäljen että mikään ei ole kyennyt ylittämään sitä. Historiallisesti arvokas työ eikä kyseessä ole pelkkä historia-arvo joka tekee Twilight Zonesta loistotyötä. Käsikirjoitukset ovat rohkeita ja taidokkaasti suunniteltuja, näyttelijät tekevät työnsä hienolla vakaumuksella ja ohjauksessa ei ole mitään vikaa.
Kaikki toimii ja hyvä niin.
