Japanilainen kauhu on herättänyt kiinnostusta kansainvälisilläkin markkinoilla. Ringu räjäytti 90-luvun lopussa potin ahdistavalla tunnelmallaan, minkä jälkeen Japania on innokkaasti fanitettu nykykauhun nousevana maana. Vaikka sieltä Ringun lisäksi on muitakin hyviä säikyttelyjä tullut, niin välillä tuntuu, että jotkut kauhuleffat saavat joskus fanitusta pelkän japanilaisuutensa vuoksi. No, oli asia niin, näin tai noin, niin toivottavasti Retribution -niminen pätkä ei saa kovin suurta fanijoukkoa, mutta siihen tuskin on suurta pelkoa.
Kiyoshi Kurosawa niitti jonkunnäköistä suosiota teoksillaan Kairo ja Cure. Pääasiassa kauhun parissa työskentelevä Kurosawa työstää vähintään leffan vuodessa, joten tahti on kova, mutta niin kuin me kaikki tiedämme, määrä ei korvaa laatua. En tiennyt yhtään mitään kyseisestä ohjaajasta ennen Retributionia, jonka nähtyäni ei ainakaan arvostusta tullut lisää. Visuaalisena taiturina Kurosawa osoittaa taitonsa, sillä upeita kohtauksia on monia. Liasta tummat maisemat, shokkiefektit ja hyvin valittu värimaailma tekevät hyvää sisällöllisesti köyhälle elokuvalle.
Retribution alkaa ihan mielenkiintoisena dekkarina, kun poliisietsivä Yoshioka (Koji Yakusho) jäljittää sarjamurhaajaa. Suolavedellä uhrinsa tukehduttava murhaaja herättää nurjia tunteita juttua tutkiville poliiseille. Sitten johtolangat alkavat viitata Yoshikaan itseensä, milloin juttu muuttuu vieläkin mielenkiintoisemmaksi. Yoshika hermoilee, eikä tietenkään usko tekemiinsä päätelmiin. Lopulta hän alkaa jopa itse epäillä ja hermoilu lisääntyy. Lopulta menneisyyden luurankoja alkaa pudota kaapista ja Yoshikan pitää yrittää pysyä järjissään. Sitten alkaa typerä kummitustarina ja hölmöjen juonenkäänteiden sarja.
Plussaa tuo myös Kurosawan vakiokasvo Koji Yakusho, joka paneutuu rooliinsa täysillä. Hänen hahmonsa romahtaminen, tuska ja motiivit tuntuvat aidoilta. Hyvä näyttelijä ja hieno visuualinen ulkokuori eivät kuitenkaan koko leffaa pelasta, kun käsikirjoitus kärsii pahemman luokan pöhötaudista, jonka parantamiseen olisi vaadittu varsinainen mestariohjaaja. Piinaavia kohtauksia on mukana, mutta se piinaavuus voi johtua sekä ohjaajan kauhun luomiskyvyistä tai juonen hölmöydestä. Valitettavasti käsikirjoitus on myös ohjaajan kynästä, mikä laskee roimasti hänen pisteitään. Kokonaisuus soljuu joskus liian hitaasti eteenpäin, pointti hukkuu matkalla ja katsojalla on lopputekstien aikana turhautunut olo. Retribution on tympeän tosissaan tehty elokuva, jonka tekijät ovat varmaan oikeasti ajatelleet tekevänsä uuttaa kauhun mestariteosta.
Juoksimme kaverini kanssa itsemme läkähdyksiin, että ehdimme nähdä tämän elokuvan R&A-festarihumun aikana. Elokuvan takia kannattaa tehdä uhrauksia, mutta ei näköjään tämän elokuvan.
