Rosemaryn painajainen on kauhuklassikko, joka kertoo tavallisesta kotirouvastasta nimeltä Rosemary Woodhouse (Mia Farrow). Rosemary ja hänen miehensä Guy (John Cassavetes) ostavat uuden ison asunnon, jolla on kuitenkn hämärä menneisyys, liittyen saatananpalvontaan. Piakkoin talossa tapahtuu kuitenkin itsemurha ja muutenkin fiilis on Rosemaryn mielestä hieman outo, mutta kun hän huomaa olevansa raskaana elämä alkaa jälleen hymyilemään ja murheet katoavat. Yliauttavaiset naapurit, hieman omalaatuinen tohtori ja Rosemaryn aviomies alkavat käyttäytyä kummallisesti ja kaikki tuntuu liittyvän Rosemaryn syntymättömään lapseen, vai onko Rosemary vain tulossa hulluksi?
Edellisen kappaleen viimeinen rivi kuvaa leffan aikalailla leffan pääkysymystä. Polanski ei anna aivan selvää vastausta tähän ja muutenkin jättää paljon katsojan itsensä mietittäväksi. Polanskin ohjaus toimii muutenkin hyvin. Jännitystä saadaan luotua juuri sopivasti ja fiilis on alusta alkaen hieman ahdistava ja pelottava, vaikka ensimmäiseen puoleentoista tuntiin ei mitään erikoista tapadukkaan. Polanskin ohjaus on myös visuaalisesti ihailtavan hienoa ja kekseliästä.
Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Mia Farrow sopii Rosemaryn rooliin kuin sukka päähän, eikä hänen aviomiestään näyttelevä John Cassavetes jää yhtään huonommaksi. Naapureina nähtävät Ruth Gordon ja Sidney Blackmer onnistuvat näyttelemään sekopääroolejaan hyvin, eivätkä sorru (ainakaan silmiinpistävän pahasti) ylilyönteihin. Tohtori Abraham Sapirsteininä nähtävä Ralph Bellamy vetää roolinsa ehkä vähän turhan vaisusti, mutta ei pääse silti paljon häirisemään. Käsikirjoitus on loistava ja täynnä pikkujippoja. Tarina jätetään aina sopivasti auki kummittelemaan katsojan pääkoppaan. Henkilöhahmot ovat hyvinkirjoitettuja ja toimivia persoonia, joskaan ei kovin aidonoloisia johtuen ehkä leffan tyylistä. Kaikenkaikkiaan käsikirjoitus on kunnossa lukuunottamatta paikoitellen hieman tylsyyttäviä kohtia, joihin Polanski saa kuitenkin puhallettua tarpeeksi eloa.
Rosemaryn painajainen on onnistunut ja tunnemallinen kauhupätkä kultaiselta 60-luvulta. Verimässäilyä tai suolenpalasplatteria on turha leffasta hakea, mutta nykyajan kauhuohjaajat saisivat ottaa mallia Polanskin ihailtavan rauhallisesta, mutta niin pelottavasta tyylistä.
nimimerkki: Siperia Jones
