2000-luvun oma teknosarja 24 on noussut muutaman vuoden aikana yhdeksi suosituimmista tv-sarjoista, eikä täysin syyttä. Uniikin ideansa ansiosta sarja eroaa toisista jännityssarjoista tarpeeksi ollen samalla amerikkalaiseksi tuotokseksi kauttaaltaan toimiva paketti, josta on kaikeksi onneksi kytketty pehmoinen jenkkipatriotismi pois. DVD-julkaisujen kohdalla ollaan nyt edetty jo kolmanteen tuotantokauteen ja neljäs pyörii hyvää vauhtia rapakon takana telkkarin puolella. Pidemmittä puheitta, astukaamme Jack Bauerin ja kumppaneiden kylmään maailmaan, jossa poliittinen leikki on petollistakin petollisempaa ja moraaliset kysymykset pistävät jokaisen polvilleen.
Tavalliselle tv-sarjalle poikkeuksellisesti 24 esittelee tinkimätöntä ja realistisen tyylikästä väkivaltaa, elämää huumeiden ympärillä ja vahvojen teemojen käsittelyä. Suurin osa painosta on sanalla jännitys ja kaikki on paketoitu viihteellisempään ja katsojaa houkuttelevampaan muotoon. Siinä missä edelliskaudet etenivät uutuuden viehätyksen voimalla katsojaa sohvan pohjalle naulaavien juoniensa ja jännitteiden tiiviin rakentamisen myötä, tyytyy kolmonen noudattamaan samojen kaavojen kierrättämistä uudistaen samalla terroriuhkaa erikoisempaan suuntaan. Hyvin samankaltaisilla seuduilla siis liikutaan, mutta ydinpommien ja salamurhien tilalle on tällä kertaa ujutettu nopeasti leviävä ja tartunnan saaneet varmasti tappava virus. Bioterrorismi on päivän sana ja itse asiassa asetelmat ensimmäisten jaksojen aikana kehittyvätkin varsin kiehtoviksi, kun terroristit uhkaavat laskea edellä mainitun viruksen Los Angelesiin mellastamaan. CTU saa töitä – jälleen kerran.
Juonirakenne seurailee samoja ratoja kuin edelliskaudetkin pysyen pääidealle uskollisena. Tarinaa kannattelevan pääjuonen rinnalla käydään lävitse lukuisia sivujuonia, joilla pienestä kalpeudestaankin huolimatta on tärkeä asema itse kokonaisuuden kannalta. Esimerkiksi Kim Bauer (Elisha Cuthbert) on kirjoitettu aluksi hieman päälle liimatun oloisesti, mutta hahmo onnistutaan kuitenkin sulauttamaan tarinaan, vaikkakin hitusen hapuillen. Juonenkuljetus tapahtuu läpi kauden ihailtavalla intensiteetillä, joskin eräällä hieman eksoottisemmalla ajanjaksolla kerronta kokee kolauksen ensimmäistä kertaa. Materiaalia on ollut käytettävissä erittäin laajalti, mahdollisesti jopa liikaa, joten kokonaisuutta voidaankin verrata mutkikkaaseen vuoristorataan notkahduksineen ja kohokohtineen. Sarjalle ominaisia twistejä riittää enemmän kuin huvipuistojen vetonauloissa ja ne pyrkivät takaamaan katsojan mukana pysymisen ja tylsistymisen estämisen. Aika usein jopa onnistuen tavoitteissaan, mutta välillä jahkailusta johtuen taantuen yrityksen tasolle.
Kolmannen tuotantokauden – niin kuin myös koko sarjan – henkilöhahmot ovat pääasiassa huolella mietittyjä ja varsin helposti sisäistettäviä, joskin mukaan on eksynyt myös muutama vähemmän ideaali tapaus. Ihmissuhteiden ja terroristien aikaansaamien uhkien keskellä tuskastelevat hahmot rakennetaan kaikkiaan onnistuneesti ja vanhempien hahmojen polkuja täydennetään mukavasti. Kokonaan uudet hahmot pohjustetaan rauhassa juonen edetessä, eikä epäselvyyksiä näiden asemista jää mieleen kummittelemaan. Näyttelijäsuoritukset vaikeissakin tilanteissa toimivat pelkästään sarjan ja hahmojen hyväksi, eikä tahattoman humoristisia pahvikasvoja ruudulla tulla näkemään.
Jack Bauerin hahmo huokuu edelleen sitä hohtoa, jota sarjan päähahmon pitääkin huokua. Vaikka Bauer onkin huvittavalla tavalla se planeetan keinoja kaihtamattomin ja kovin jätkä, ei tällä seikalla ole kovinkaan paljoa väliä kun homma rullaa täysin voimin. Uransa ehdottomasti parhaimmassa roolissaan Kiefer “Donaldin poika” Sutherland jatkaa tukevalla pohjalla Bauerina, eikä tästä voi olla pitämättä edes sitä hippusen vertaa. Erikoismaininta lähtee myös Dennis Haysbertille, jonka ansiosta toinen päähahmo, presidentti David Palmer on saanut määrätietoisen, järkkymättömän ja karismaattisen olemuksen. Rooli edellyttää lähinnä yrmistelyn taitamista ja huolestuneelta näyttämistä, mutta Haysbertin tekemiset jaksavat silti miellyttää.
Käsikirjoitus on millimetrin tarkkaa ja ajoittain varsin oivaltavaakin työtä. Panostus näkyy kaikessa, mutta kirjoituksellisia hamoja tuntuu siltikin esiintyvän. Pienten aikaan liittyvien perusvikojen lisäksi sarja on luonut itselleen tyypillisiä kliseitä, eri elokuvalajityyppien käyttämien kliseiden ohella. Muun muassa konnat ovat edelleen kirjoitettu armottomiksi ja tunkkaisiksi stereotyypeiksi, eikä pahispuolelta mielestäni löydy niitä helposti vihattavia persoonia tai vaihtoehtoisesti hauskoja karikatyyrejä, joita näyttelijäsuoritukset tukisivat. Juonenkäänteet taasen eivät mene liikaa yli, mutta kokeneempi sarjan seuraaja pystyy niitä päättelemään ja täten harmittelemaan kierrätyksen mausta aiheutuvaa kyllästyneisyyttä. Tylyyttä käänteistä paikoin kyllä löytyy ja ruumiita tulee, joten pientä yllätyksellisyyttä wanhakin voi löytää.
On sarja tarkemmin pohdiskeltuna sitten miten vastenmielisen laskelmoitu ja hölmö tuote tahansa, on se totuttuun tapaan turvallista ja sopivan hillitysti kamerankäyttöä myöten ohjattua tv-viihdettä koko rahan edestä. Jokseenkin saumaton toteutus on vakaan ammattitaidon tulosta ja sarja pakottaa katsojan laittamaan uuden jakson pyörimään aina edellisen päätyttyä. Suositeltavaa olisikin katsella kaikki jaksot suuremmissa erissä, jotta sarjan tehokkuus onnistuisi säilymään. Katseet käännetään kuitenkin hieman epäileväisesti seuraavaan kauteen, ja vain aika näyttää, pystyykö sarjaa kannatteleva idea pysymään tarpeeksi tuoreena jatkossakin.
nimimerkki: Lutkus
