Tarinassa on realistinen, kovapäinen jokamies päähenkilönä. Siinä on epämääräisiä hirvityksiä todellisuuden tuolta puolelta, veripärskettä, kehon vääntelyä tuskallisiin uusiin muotoihin ja luonnollisesti em. hirveyksiä työllään esiin manaava kirjailija. Michael De Lucan käsikirjoitus on siis varsinainen kauhukliseiden pyttipannu ja John Carpenter ohjaajan penkillä kaataa mukaan vakuuttavan määrän kauhuelokuvan kliseitä ja viittauksia, mutta hän käsittelee kornia materiaalia suorastaan nerokkaalla otteella, sillä [I]Hulluuden syövereissä[/I] on pelottava ja miellyttävän monitasoinen elokuva.
John Trent (Sam Neill) on siis vakuutustarkastaja. Elokuvan alussa häntä tulee haastattelemaan mielisairaalan lääkäri Wrenn (David Warner). Trent alkaa siis kertomaan pitkää, kieppuvaa kertomusta ja hullu kirvesmies (Conrad Bergschneider) on vasta alkusoittoa. Ison kustannusyhtiön pomo Jackson Harglow (Charlton Heston) haluaa merkittävän kauhukirjailijan, Sutter Canen (Jürgen Prochnow) löytyvän ja samalla pitää löytää tämän uuden romaanin käsikirjoitus. Avuksi Trentillä on Canen teoksia toimittava Linda Styles (Julie Carmen) ja löytääpä Trent itsensä Canen romaaneissa esiintyvässä pikkukaupungista.
Sam Neill on käytännössä täydellinen valinta jokamieheksi. Kivilouhoksen kasvot ovat kuitenkin tarpeeksi ilmeikkäät moninaisiin kohtauksiin ja Neillin karisman ja kykyjen onkin kannateltava koko elokuvan ajan, sillä John Trent on elokuvan keskushenkilö. Jürgen Prochnow on maukkaassa, mutta harmillisen vähäisessä roolissa Sutter Canena ja elokuvan pahantahtoisena taustavoimana. Julie Carmen on valitettavan puumainen, mutta kaikkea ei voi saada. Charlton Heston antaa vankkaa karismaa ja David Warnerin peribrittiläisen kuiva, mutta pahaenteinen olemus on valettu kauhuelokuvan mielisairaalalääkärille.
Käsikirjoitus on aiheellaan leikittelevä ja Carpenter tietää sen, mutta ei missään nimessä anna sen häiritä päämääräänsä, mikä on kauhuelokuvan luominen. Hän käyttää kaikkia tehokeinoja apunaan sumeilematta ja ilmiselvästi nauttii uusien käänteiden tuomisesta kokonaisuuteen ja tehosteetkin toimivat.
Erittäin onnistunut kauhuelokuva. Lähes ainutlaatuinen siinä että se ei missään nimessä ota itseään vakavasti, mutta ei myöskään sorru itseparodiaan. Pienet heikkoudet ja puutteet estävät olemasta mestariteos, sillä vielä pidempäänkin elokuvaan on ainesta.
