Monica Bellucci. Siinäpä kaunis nainen. Ohjaajan ainoa silmänterä ei suinkaan ole loistava näyttelijätär, vaan sitä on yhtä lailla toffeenvärinen 1940-luvun italialaiskylä vanhoine rakennuksineen, kasveineen ja lämmittävine valaistuksineen. Kauneus on monimuotoista ja ohjaaja/käsikirjoittaja Giuseppe Tornitore on tallentanut elokuvaansa Malena rakkautta, kauneudesta kauneinta niin lempeän sävyisesti, että ihastumiselta ei voi välttyä.
Italialaisen pikkukylän elämässä ei ole kyse vain kauneudesta ja rakkaudesta, kateus on sen ympärillä vaikuttava vahva voima. Kun kylän ilmeisesti ainoa kaunis nainen, Malena, jää leskeksi alkavat miehet pojista vaareihin lähestyä hyvin himokkaasti miestään surevaa naista. Miehet eivät pelkästään himoitse häntä, he näkevät nuoren kaunottaren palkintona, jonka yrittelijäin kerää. Samaan aikaan kateus kylän naisissa ja miesten keskellä kasvaa, kunnes Malenan elämästä tulee kestämätöntä.
Tässä tarinassa ei kuitenkaan ole kyse Malenasta itsessään, kuten nimi voisi antaa ymmärtää. Petomaisten miesten joukossa häntä tiiviisti, mutta näkymättömänä seuraa murrosikäinen Renato, jonka elämän keskipisteeksi tulee ikuinen rakkaus saavuttamatonta kohtaan Renato on liian pieni rakastaakseen Malenaa ja avuton suojellakseen häntä saartavalta petolaumalta, siis aikuisilta.
Kasvutarina istuu elokuvaan, pojan fantasiat ovat huvittavia, muttei liian ronskeja. Rakastuneen teini-ikäisen näkökulma tekee myös Malenasta mystisen ja eksoottisen, katsojalle tavoittamattoman ilman Renatoa, kuitenkaan jäämättä täysin kohteeksi kuten kanssaeläjilleen. Kahden, toisilleen loppujen lopuksi tuntemattoman ihmisen elämänkulun luja sidos on juuri sopivan runollinen kuvailemaan kauneutta ja rakkautta.
Kehonkieli on näyttämön suuria tähtiä, Belluccille ei elokuvassa jää juuri dialogia lausuttavaksi, mutta hän keskustelee kiivaasti katsojan kanssa liikkeillään ja ilmeillään, taituruutta todellisimmillaan. Dramaattisimmat tapahtumat jäävät Belluccin harteille, ja hän hoitaa velvollisuutensa mallikkaasti. Kehonkielen varaan jäävä näytteleminen on herkkua ohjaajalle ja näyttelijälle, mutta myös iso riski, kun kyseessä ovat pienet tunnevivahteet. Onneksi Renato on Malenan sielun peili ja päinvastoin.
Kuten itse elokuvassa, sanat eivät riitä kuvaamaan Malenaa, hän on meillekin saavuttomattomissa, mutta rakastuneen pojan tavoin voimme ymmärtää sitä hieman. Italialaiset ovat Fellinistä Pasoliiniin ja aina uusiin tulokkaiin asti kuvanneet rakkautta palavalla intohimolla eikä heillä ole syytä häpeillä tuotoksiaan. Tornitorella ei yhtää sen enempää.
nimimerkki: Martin van Wetten
