Vuonna 1986 valmistunut Katkeruuden lähde (Jean de Florette) oli yhdessä samana vuonna valmistuneen jatko-osansa, Rakkauden lähteen (Manon des Sources), kanssa Ranskan elokuvahistorian siihen asti kallein tuotanto, ja elokuvista tuli välittömästi niin kansallinen kuin kansainvälinenkin menestys. Elokuvat kuvattiin samaan aikaan seitsemän kuukauden aikana Provencessa, jonka ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin maisemiin kertomus sijoittuu.
Elokuvien syntyhistoria on poikkeuksellinen, sillä kertomuksen pohjana on alun perin Marcel Pagnolin vuonna 1953 valmistunut elokuva, johon tyytymättömänä hän kirjoitti aiheesta kaksiosaisen romaanin, johon sattumalta hotellihuoneessaan törmännyt Claude Berri puolestaan ihastui, ja ohjasi sitten Pagnolin kertomuksen perusteella kyseessä olevan kaksiosaisen elokuvatuotannon. Berri katsoi tekevänsä Pagnolin kaksiosaiselle kertomukselle parhaiten oikeutta tekemällä siitä myös kaksi erillistä elokuvaa, mikä on ymmärrettävää, sillä vaikka Rakkauden lähde juonellisesti on jatkoa edeltäjälleen, on osien välillä kuitenkin ajallisesti kymmenen vuoden hyppäys, ja jälkimmäisessä osittain uusi sukupolvi astunut tapahtumien keskipisteeseen. Myös elokuvien juonet muodostavat omat kokonaisuutensa, vaikka kuuluvatkin molemmat samaan jatkumoon.
Elokuvan juoni lyhyesti on seuraava: Pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Provencen maaseudulle saapuu kaupungista kyttyräselkäinen mies, Jean de Florette (Depardieu), vaimonsa ja tyttärensä kanssa, ja ryhtyy innolla ja uusia ideoita uhkuen laittamaan kuntoon yllättäen perimäänsä, rappiolle päässyttä maatilaa. Maita havittelee myös paikallinen suurtilallinen (Montand) ainoalle perilliselleen, hiukan yksinkertaiselle veljenpojalleen (Auteuil). Tällä on omat kunnianhimoiset suunnitelmansa lyödä rahoiksi kukkia kasvattamalla. Kukkien kasvattaminen vaatii kuitenkin erityisen paljon vettä, ja siihen sopiva lähde olisi juuri kyttyräselän tilalla, vaikka kyttyräselkä ei tästä maidensa alla piileksivästä lähteestä olekaan tietoinen, ja tästä seuraa inhimillinen tragedia kyttyräselän perheineen yrittäessä kaikin keinoin saada tuhoon tuomittu tilansa tuottamaan.
Katkeruuden lähde on kertomus ahneudesta, kateudesta, itsekkyydestä ja ympäristön välinpitämättömyydestä, mutta myös siitä, kuinka inhimillistä kaikki tämä pahuuskin lopulta on. Ilman jatko-osaansa, Rakkauden lähdettä, elokuvan perimmäinen teema ei vielä aukea, vaan vasta elokuvat yhdessä muodostavat eheän ja vaikuttavan kokonaisuuden, joka ei jätä katsojaa kylmäksi.
Katkeruuden lähde on paitsi kertomuksena vaikuttava, ennen kaikkea loistavien näyttelijöiden juhlaa. Gérard Depardieu lannistumattomana kyttyräselkänä tekee yhden elämänsä parhaista rooleista, ja hänen vaimonsa, Elisabeth Depardieu, sopii hienosti vaimon rooliin myös elokuvassa. Elokuvaa tehtäessä jo 65-vuotias Yves Montand, ranskalaisen elokuvan vanhan polven suurimpiin kuuluva tähti, tekee 46-vuotisen uransa ehkäpä hienoimman roolin perintöään varmistelevana suurtilallisena, kuolevan suvun patriarkkana, joka saa tahdottoman ja yksinkertaisen veljenpoikansa mukaan juonitteluihinsa. Mutta molempien elokuvien varsinainen tähti on Daniel Auteuil, joka tässä tuotannossa teki läpimurtonsa ja nappasi roolistaan ansaitusti BAFTA- ja César-palkinnot. Auteuil’n rooli onkin aivan keskeinen, sillä hänen roolihahmossaan kuvastuvat kaikki ristiriitaiset tunteet ja pyrkimykset, ja hänen kohtalonaan on sitoa kahden elokuvan teemat myös henkilökohtaisen tragedian tasolla (toki tähän osallistuu osaltaan myös Montand).
Katkeruuden lähde ja Rakkauden lähde muodostavat yhden eurooppalaisen elokuvan merkkiteoksista, joita ei draamaelokuvien ystävän kannata missään tapauksessa missata. Elokuvien levittäjä voisi julkaista molemmat elokuvat samassa boksissa, sillä nykyisellään elokuvat eivät aina löydä toisiaan satunnaisemman dvd-ostajan hyllyssä.
