Yhteensä neljä osaa poikineen Alien-kvadrilogian sekä juuri hiljattain kolmannen osan saaneen Predator-trilogian symbioosi Alien vs. Predator olisi voinut olla potentiaalinen idea. Esimakua siitä, miten on mahdollista tärvellä täydet onnistumismahdollisuudet omaava idea, saatiin jo monsterimätön ykkösosassa. Miksi, oi miksi piti saada sillekin keskinkertaiselle jätökselle jatko-osa?
Pikkukaupunkiin jossain Jenkkilän syvissä syövereissä saapuu omituinen avaruusalus pitäen sisällään edellisen elokuvan lopussa onnettoman Predatorin sisältä purkautunutta super-Alien-Predator-yhdistelmää. Ensimmäisiksi superolennon uhreiksi joutuvat metsästysretkellä olleet isä ja poika, jotka sulkeutuvat embryoiden limaiseen syleilyyn. Poliisitutkinnat alkavat ja kun vielä maahan palaava yksinäinen Predator alkaa selvittää toverinsa kohtaloa, saadaan näytille myös ensimmäiset tutut nyljetyt puusta roikkuvat onnettomat tuiki tarpeettomat sivuhenkilöt. Predator siis jahtaa periaatteessa Alienia, mutta molemmat myös listivät tielleen tulevaa pikkukaupungin porukkaa tasaiseen tahtiin.
Aiemmissa kummankin sarjan elokuvissa (jopa tämän vastakkainasetteluelokuvan ensimmäisessä osassa) oli selkeä ja seurattava juoni. Pääideana joka tapauksessa, että kulloinkin kyseessä oleva(t) hirviö pyrkii tappamaan ihmiset ja päinvastoin. Tällä kertaa päätettiin kuitenkin tuoda hieman b-luokan tv-sarjoista tuttuja ahdistuneiden amerikkalaisten nuorten suhdesekoiluja ja kasvukipudraamoja mukaan. Siinä sitten karisevat viimeisetkin nostalgian rippeet aiempiin filmatisointeihin nähden kun söpöön tyttöön ihastunut pizzalähetti saa turpiin söpön tytön entiseltä poikakaverilta ja kas kummaa; söpö tyttö saa kuitenkin jossain vaiheessa sirkkelistä ilman sen kummempia tunnelmointeja. Ehkäpä ainoana säilytettynä elementtinä voidaan pitää taustalla häilyvää valtion salaliittoa ja pyrkimystä saada edes jompikumpi intergalaktinen otus viimeinkin käsiinsä.
Alien vs. Predator 2 on synkkä tai ainakin siihen pyrkivä elokuva. Auringonpaistetta ei pahemmin nähdä ja värimaailmalla leikittely tuo oman lisänsä. Tästä kuitenkin löytyy elokuvan suurin miinuspuoli ainakin omasta mielestäni. En nimittäin ajoittain saanut mustasta sekasotkusta, jonka sisällä kaksi hirviötä taistelee elämästä ja kuolemasta, mitään selvää. Muutaman sekunnin välein jossain välähtää osa Predatorin maskia, eikä ole edes mahdollista erottaa, onko kyseessä juuri Predator vai ”PredAlien”. Äänimaailmassa ei ole myöskään kehumista ja visuaalisestikin elokuva on kuten sanottua melkoista mössöä.
Tämä elokuva saattoi olla rasittavin koskaan katsomani. Vilkuilin minuutin välein kelloa ja toivoin joko Predatorin räjäyttävän itsensä tai sotilashelikopterien tekevän kaupungista lopun. Kokonaisuudessaan elokuva on loppuun käytetty idea, jolla kukaan ei toivottavasti koskaan ikinä milloinkaan ala lypsämään enempää rahaa. Annetaan kunnia kyseisen elokuvan esikuville ja haudataan tämä tekele jonnekin hyvin syvälle erittäin pimeään paikkaan. Ainoa positiivinen asia, minkä Alien vs. Predator kakkosesta löydän, on hahmojen alkuperäisten kehittäjien maininta lopputeksteissä.
