Miamilaisen TV-shown “One Hour with the Truth” -tähtireportti, Manolo Bonilla pyörii kuvaustiiminsä kanssa Ecuadorissa metsästämässä juttua lasten sarjamurhaajasta. Mies törmää sattuman kautta Vinicio Cepeda -nimiseen raamattukauppiaaseen, joka ajaa leffan alussa pienen pojan päälle ja joutuu kovan kohtelun alle onnettomuuspaikalla sekä päätyy kiven sisään, ainakin alkuun jutun tutkinnan ajaksi.
Vinicio esitetään katsojalle lapsirakkaana ja hyvinkin väärinymmärrettynä olosuhteiden uhrina. Katsoja ymmärtää että vahingolle ei voi mitään vaikka olisi kysymys kuinka traagisesta onnettomuudesta. Vinicio saa Manolon tekemään hänestä, kaltoin kohdellusta rehellisestä ihmisestä nyyhkyjuttua ohjelmaansa kertomalla hänelle vaihtokauppana matkoillaan kuulemiansa tarinoita Babahoyon hirviöstä, lapsenmurhaajasta. Vinicion tavoitteena on saada median kautta syyttömyytensä julki, jonka seurauksena asiat setviintyisivät tosielämässäkin.
Leffan käsikirjoitus toimii. Median voima on saatu tuotua hyvin esiin, sekä myös reporttin moraali mietityttää. Onko suurjuttu ja oman maineen kasvattaminen tärkeämpi asia kuin totuus minkä median luulisi välittävän meille päivästä toiseen. Leffa näyttää sen että meille totuutena kerrotut asiat eivät ole aina totta ja totuuksilla voi olla myös kääntöpuoli, joka jätetään ehkä jostain syystä kertomatta. Kyseinen kääntöpuolen toinen totuus muuttaisi ensimmäisen totuuden valheeksi (toivottavasti edes joku ymmärsi tuon).
Katsoja pistetään monta kertaa epäilemään että onko Vinicio itse kyseinen hirviö vai onko mies todella tavannut hänet. Katsoja koittaa saada leffan mittaan ongittua ratkaisevia vihjeitä tähän. Sitä en paljasta miten asia on, mutta mielenkiintoisia hetkiä tämä rikosdraaman ja ehkä hiukan trillerinkin maastoissa kulkeva leffa tarjoaa. Katsojalle jätetään leffan loputtua juuri sopivasti pohdiskeltavaa leffan luonteen mukaisesti eli mitään täysin valmiiksi pureskeltua jenkkiloppua ei ole luvassa. Katsojan täytyy luottaa hiukan itseensä päätelläkseen miten homma meni.
Pitihän se vielä käväistä tarkistamassa alkusysäys että mitä siinä tarkemmin tapahtui. Alku olikin leffan kokonaistarinan kannalta varsin merkitsevä tekijä vaikka siinä ei ensin tuntunut tapahtuvan mitään vaan sitä ihmetteli että milloin alkaa tapahtumaan jotain. Alkua ei tajua ennenkuin on nähnyt lopun, siinä juju, eikä kukaan muista ihan kaikkea reilun tunnin aikana näkemäänsä, varsinkaan merkityksettömän tuntuisia asioita.
Suosittelen katsomaan ja kiinnittämään kaikkiin asioihin erityistä huomiota ja kyllä siihen meksikonkieleenkin tottuu nopeasti. Erittäin positiivista tässä Etelä-Amerikkaan sijouttavassa leffassa on se että mukana ei ole pätkääkään politiikkaa eikä mukana ole myöskään yhtään valkoihoista nenäliinoineen päivittelemässä hikistä keliä ja kuumuutta.
