Eletään vuotta -72, ja kahden pikkutytön hippiäiti Julia (Winslet) päättää lähteä itsensäetsimismatkalle Marokkoon. Julia löytääkin rakkautta, onnea, sydänsuruja, murhetta… ja siinä sekamelskassa lopulta myös itsensä.
Ensimmäisenä Marokko 1972:ssa pistää silmään ulkonäkö, joka on hillittömän hieno. Nätit maisemat on taltioitu nauhalle taidokkaasti, fiilis on värikylläinen ja pehmeä. Katsojalle tulee itsellensäkin hinku Marokkoon. Jefferson Airplanen soidessa taustalla mukaan tulee myös vänkä kuuskytmeininki – ou jee.
Ehdotonta plussaa on myös Bilalin (Taghmaoui) ja Julian välinen rakkaustarina, hahmot ovat molemmat toimivia ja näyttävät vielä paremmilta yhdessä. Julian lasten näkökulma hommeleihin on keskeisenä, hyvä niin. Näyttelijät sulautuvat kaikki rooleihinsa hyvin.
Vaikka Marokko 1972 onkin ihan pätevä pläjäys rakkaudesta, perheestä ja itsensä löytämisestä, sen ympärille olisi voinut kehittää enemmän juonta. Rainan kesto on vain puolisentoista tuntia, mutta pelkkä ympäri Marokkoa reissaaminen ja maisemien katselu alkaa pidemmän päälle puuduttamaan.
Winslet taisi pitää aiheesta, sillä hän teki pitkälti samanhenkisen kaukanapoissa-leffan paria vuotta myöhemmin. Tsekkaa Holy Smoken tykitys [a href=”index.php?submit=review&elokuva_id=813″]tästä[/a].
