Vuonna 1940 valmistunut Vihan hedelmät perustuu John Steinbeckin samannimiseen klassikkoromaaniin. Pääosin elokuvan tapahtumat ovat uskollisia alkuteokselle, mutta loppu on tyystin erilainen.
Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Yhdysvaltoihin ja suureen lamaan, jolloin maanviljelijät joutuivat pakon edessä luopumaan tiloistaan ja etsimään elantoaan kaukaa aina Kaliforniasta saakka. Länsirannikosta kasvoi uusi mahdollisuuksien ja unelmien maa, jolla oli tarjottavanaan työtä ja uusi tulevaisuus. Oklahomalainen Joadin perhe on yksi Kaliforniaan lähtijöistä, mutta kaikki ei matkalla suju aivan odotusten mukaisesti.
Tarinan kulkua seurataan lähinnä Tom Joadin näkökulmasta, jota esittää vakuuttavasti Henry Fonda. Muut hahmot jäävät hieman harmittavasti taka-alalle, eikä ote ole läheskään yhtä syvällinen kuin kirjassa. John Fordin ohjaustyö on muutamaa syvällisempää dialogikohtausta lukuunottamatta nopeasti eteenpäin vievää kerrontaa.
Vuoden 1940 elokuvatulkinta Steinbeckin kirjasta on ehdottomasti katsomisen arvoinen klassikkopätkä, joka kertoo merkittävistä ajoista tiivistäen itseensä myös yhteiskunnallista kritiikkiä. Olisi mielenkiintoista, jos Vihan hedelmistä tehtäisiin uudelleenfilmatisointi, vaikka tuskinpa sillä tarvetta erityisesti olisi.