Eletään 1600-luvun Ranskassa, jossa kuninkaan henkivartiat, musketöörit ovat arvostetussa, mutta kilpailoiden hamuamassa asemassa Ranskan puolustajina. Maa on sodassa rajanaapurinsa Espanjan kanssa ja sota uhkaa kääntyä liian veriseksi ja jotakin on siis tehtävä. Ranskan legendaarisista muskettisotureista, d’Artagnanista ja kumppaneista, on siirrytty sukupolvea nuorempaan, ja tällä kertaa tarinassa seikkailee heidän jälkikasvunsa. Valentine d’Artagnan (Susie Amy) on nuori voimakastahtoinen nainen, joka isänsä (Michael York) jalan jäljissä tahtoo ryhtyä muskettisoturiksi. Ainoa este Valentinen haaveelle on senaikaisen sopivaisuussäännön sanelemus siitä, että muskettisoturiksi sallitaan ainoastaan miehiä.
Valentine matkaa Pariisiin puhuakseen musketöörien komentajalle mahdollisuudestaan liittyä heidän riveihinsä, mutta hän joutuu mukaan salajuoneen saadessaan käsiinsä vaarallisen kirjeen kuninkaan syntyperään liittyen, ja juonen pääpunoja on kuningas Ludwig XIV:n (Freddie Sayers) läheinen neuvonantaja kardinaali Mazarin (Gérard Depardieu) sekä tämän oma kaartinsa, jonka kapteenina toimii julma Villeroi (Marcus Jean Pirae). Samaan aikaan Espanjan prinsessa (Kristina Krepela) on tulossa Ranskaan, jotta sota maiden väliltä saataisiin sovittua kuninkaan ja prinsessan avioliitolla. Kun kardinaali käskee miehensä toteuttamaan kieron juonensa prinsessan pään menoksi, joutuu Valentine ottamaan vanhojen ystäviensä kanssa ohjat omiin käsiinsä vastoin ylempien käskyjä ja ryhtyä selvittämään salajuonta ja pelastamaan sekä kuninkaan itsensä että hänen tulevan morsiamensa, eikä se käykään kivuttomasti ja kädenkäänteessä.
The Lady Musketeer oli sellainen alelaariostos, jonka hetken mielijohteesta otin hyllystä mukaani ja maksoin vitosin kassalle. Ja varsin tyytyväinen olen että niin kävi. Elokuva olikin erittäin miellyttävä katselukokemus ja hiukan ihmettelen kuinka huonosti tunnettu tämä teos oikeastaan onkaan. Sujuva juoni täynnä seikkailua, toimintaa ja draamaa oli elokuvan valttikortteja ja aidontuntuinen 1600-luvun lavastus oli miellyttävää katseltavaa.
Näyttelijäkaartiin sisältyy monia varsin tunnettuja nimiä (Gérard Depardieu, Michael York, Natassja Kinski, John Rhys-Davies yms.) ja muutamia lähes tuntemattomia nimiä, ja siinäkin on yksi syy miksi ihmettelen elokuvan herättämää kysymysmerkkiä useilta kysyttäessä. Näyttelijävalinnat ovat kerrassaan loistavia ja roolisuoritukset mukavaa katseltavaa. Susie Amy tekee hienon suorituksen lahjakkaana miekkailijana sekä rainan päätähtenä. Ennen kyseistä elokuvaa en ollut koskaan kuullutkaan hänestä, mutta nyt hänen nimensä on pomppinut esille useasta sarjasta ja elokuvasta (Pelinaiset, Echo Beach, Lesbovampyyrien tappajat yms.). Lisäksi pidin suuresti Marcus Jean Piraesta Villeroin roolista. Hänen hahmonsa on kiero ja julma, mutta myös hiukan, hmm, myötätuntoa herättävä. Muista hahmoista (joita on monia) sanon vain, että kaikki suorittivat työnsä kiitettävästi, eikä juurikaan pahaa sanaa ole sanottavana.
Elokuvan puvustus ja lavastus on ensiluokkaista. Kuninkaanpalatsi on silmiähivelevän kaunis ja ylhäisön puvustus hienoa. Kroatian maaseudut ja vanhat kivilinnat ovat varsin hieno kuvauspaikka ja luovat mukavan tunnelman elokuvaan. Kaikki tuntui olevan kohdallaan ja budjettivarat ollaan käytetty onnistuneesti herättelemään 1600-luvun maalas-Ranskaa henkiin ja miljöötä on väritetty hienoilla yksityiskohdilla ja mukavalla tunnelmalla.
Kaikki ovat varmaan joskus ostaneet ilman suurempia mietteitä jonkun alelaarileffan ja katsottuaan sen todenneet, että hyvää rainaan rahat menivätkin. The Lady Musketeer on juuri sellainen elokuva. Tällaisista täysin tuntemattomista pätkistä saattaakin nousta esiin vallan hieno katselukokemus, jonka katsee mielellään kerta toisensa jälkeen. Toki tämäkin elokuva törmää muutamiin pieniin kliseisiin, mutta ainakaan itseäni se ei häirinnyt oikeastaan minkään vertaa. Kokonaisuudessaan The Lady Musketeer on katsomisen arvoinen pätkä, joka vauhdikkailla taistelukohtauksillaan ja sujuvalla juonellaan viihdyttää katsojaa onnistuneesti.
