Charlie Kaufmanin ohjausdebyytti Synecdoche, New Yorkin maailma tuntuu välittömästi tutulta. Epäilemättä siksi, että se ruotii hänen aiempien käsikirjoitustensa tavoin ihmismieltä omaperäisin tavoin (katso: Adaptation, Tahraton mieli, Being John Malkovich). Toisaalta siksi, että se kertoo oikeastaan meistä kaikista – ja tekee sen niin hienotunteisen terävästi, että masentaa.
Leffan juonta on oikeastaan turha lähteä liiemmin availemaan; mainittakoon, että Philip Seymour Hoffmann tekee elämänsä roolin teatteriohjaajana, joka pelkää kuolemaa ja rakentaa elämäntyönään New Yorkiin luonnollisen kokoisen New Yorkin. Taide ja elämä alkavat jäljitellä toisiaan, ja kokonaisuudesta rakentuu hiljalleen Kaufmanin toistaiseksi monitasoisin ja kunnianhimoisin projekti. Elokuvan luonnetta on vaikea kuvailla – jotain kertoo se, kuinka ensikatselulla hersyvän hauskoilta tuntuneet kohtaukset saattavat toisella kertaa vetää täysin hiljaiseksi ja iskeä palan kurkkuun. Kafkaviittauksia vilisee siellä täällä ja toisinaan tunnelma muistuttaa Björkin ”Bachelorette”-musiikkivideota, mutta lopputulos on kaiken kaikkiaan tinkimättömän omaperäinen.
Synecdoche, New York on kyynisestä perusvireestään huolimatta otteiltaan vilpittömän empaattinen elokuva. Visuaalisesti se ei ole yhtä leikittelevä kuin mitä se luultavasti olisi ollut Michel Gondryn tai Spike Jonzen käsissä, vaikka kuvakerrontaan onkin piilotettu paljon oivaltavia yksityiskohtia. Hillityn realistinen ote kuitenkin toimii, sillä liika kuvarevittely voisi hukuttaa tässä tapauksessa tarinan alleen. Tunnelma on jatkuvasti intiimi, eikä leffa eeppisistä mittasuhteistaan huolimatta jää missään vaiheessa etäiseksi.
Charlie Kaufman on onnistunut päähenkilönsä unelmassa ja tehnyt mestarillisen elokuvan… kaikesta. Sen voi analysoida halutessaan puhki, tai yhtä lailla antaa sen herättämien tunnetilojen puhua puolestaan. On vaikeaa arvailla, mitä käsikirjoittaja-ohjaaja siirtyy työstämään seuraavaksi näin suuren ja lopulliselta tuntuvan projektin jälkeen. Ei sillä, ettäkö seuraava käsis olisi helppo nakki tuottaa: leffa ei menestynyt rapakon takana nimeksikään ja Suomessakin se julkaistiin suoraan DVD:lle. SE on Synecdoche, New Yorkin oikea tragedia.
