Ollaan pienessä kylässä joskus 1800-luvun Yhdysvalloissa. Kylää johtaa vanhimmista koostuva neuvosto ja se elää käytännössä eristyksissä muusta maailmasta. Syy tähän eristykseen on selkeä: kylää ympäröivissä metsissä asuu pelottavia hirviöitä, joiden kanssa on saatu aikaan epämääräinen sopimus. Kyläläiset eivät mene metsään ja antavat lihauhreja hirviöille ja vastavuoroisesti hirviöt antavat kyläläisten olla rauhassa. Mutta tilanne ei tahdo pysyä enää sellaisena. Rohkea ja päättäväinen Lucius Hunt (Phoenix) päättää uhmata hirviöiden uhmaa hakeakseen lääkkeitä kaupungista. Hirviöt jättävät varoituksia ja lopulta tilanne raukeaa. Kuitenkin kylästä poistuminen tulee taas olennaiseksi traagisen mustasukkaisuusdraaman johtaessa veritekoon.
Kylä on erinomaisen taitavasti koottu elokuva. Idyllisen maalaiskylän rauhallinen ja omaa rytmiään elävä maailma tulee hyvin tutuksi kuten myös siihen liityvät omituiset piirteet. Kylässä asuvien taikauskoinen kauhu nimettömiä hirviöitä vastaan on tuntuva ja ulottuu jopa hirviöiden käyttämään punaiseen väriin. Lopulta kuitenkin yhden kyläläisen on voitettava pelko ja haettava ulkopuolista apua. Lopulta opittuaan totuuden katsojan on vaikea ymmärtää, kuka pelkää eniten siinä tilanteessa?
Näyttelijät ovat erittäin hyvin ohjattuja. Sokeaa Ivy Walkeria esittävä Bryce Dallas Howard on erittäin uskottava rohkeana tyttönä, joka on ehkä sokeutensa takia paras mahdollinen elämään ihmeellisen ja kammottavan totuuden kanssa. Hiljaisen, vahvan ja yhtäläisesti rohkean Luciuksen roolissa oleva Joaquin Phoenix on myös vahvassa vedossa. Kaikista parhaan suorituksen tekee Adrien Brody kylän yksinkertaisena asukkina, vaikka ilmaus “yksinkertainen” ei ehkä ole riittävä kuvaamaan lapsen asteelle jäänyttä miestä. Ja kuten lapsi, Noah Percy kykenee uskomattomaan sopeutumiseen, viekkauteen ja myös julmuuteen.
Mikä siis on tämän Kylässä se piirre, joka kohottaa sen hyvien elokuvien joukkoon? Niitä on useita, joista yksi on erinomaisen kaunis kuvaus. Erinomainen tarina, joka yliampuvista aiheistaan huolimatta pysyy koossa ja uskottavana koko ajan erinomaiset näyttelijät. Puhumattakaan siitä tosiasiasta, että “ne joista ei puhuta” ovat hyvin kammottavia.
Kokonaisuutena hyvä ja jännittävyytensä säilyttävä elokuva. Kauheinta on se mitä emme näe.
nimimerkki: Jurpo
