Miltä kuulostaa elokuva Elvis Presleystä? Rockmusiikkiako ja lanteiden heiluttamistako? Vai kenties elokuva vanhasta, lonkkavikaisesta Elviksestä, joka sairastaa penissyöpää. Niin, Bubba Ho-Tep kertoo erilaisen tarinan rockin kuninkaasta. Hän ei olekaan kuollut vaan asustelee vanhainkodissa, jossa sieluja imevä muumio tappaa vanhuksia. Kun mitään ei ole tehtävissä, Elvis liittäytyy John F. Kennedyn kanssa tuhotakseen muumion. Niin, presidentti Kennedykään ei ole kuollut mutta muutosta viime näkemään on tapahtunut.
Bubba Ho-Tep on tarinaltaan kiehtovan erilainen. Elokuva käyttää hyväkseen kauhun tyylejä, muttei sitä voi lokeroida kauhuelokuvaksi, muttei myöskään komediaksi. Ohjaaja Coscarelli on saanut aikaan eri genresekoituksen, joka toimii yhteydessä toisiinsa. Ja vieläpä rooleihin on saatu sellaiset nimet kuin Bruce Campbell ja Ossie Davis, on luvassa maittava kokemus. Campbell tekee yllättävästi hyvin tunteikkaan roolin vanhana Elviksenä. Muutosta on tapahtunut sen verran ettei häntä pysty yhdistämään Evil Deadin onelinereita laukovaan Ashiin. Ossie Daviskin on loistava mustana JFK:nä ja näiden herrojen yhteistyö onnistuu mitä parhaiten.
Aloittaessani elokuvaa katsomaan, minulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä tämän suhteen, joten Bubba Ho-Tepistä jäi hyvin positiivinen kuva. Vaikka toteutuksiltaan ja näyttelijöineen Bubba Ho-Tep on rautaa, on siinä myös omat heikot puolensa. Aika välein elokuva menettää maagisen kosketuksensa ja muuttuu tylsäksi, mutta nopeasti palaa takaisin kiinnostavaksi elokuvaksi.
Kauhua ja komediaa sekoittava elokuva onnistuu hyvin asetelmissaan ja on samalla kiinnostavasti tehty omituinen elokuva. Vanhan, lonkkavikaisen ja penissyöpää sairastavan Elviksen taistelu mustan JFK:n kanssa muumiota vastaan ei ole varmasti ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun Elvis-elokuvasta puhutaan. Mutta Bubba Ho-Tep hoitaa pisteet kotiin.
