Kahden kameran budjetilla tehty, realismistaan ylistetty Blair Witch Project kerää pelkonsa lähinnä uskottelemalla olevansa tositapahtuma. Leffassa kolme opiskelijaa katoaa Marylandissa metsiin kuvatessaan dokumenttia legendaarisesta Blairin noidasta. Kauhuelokuva ilman verta, hirviöitä tai erikoistehosteita on varmasti jotakin todella virkistävää – tai niin ainakin luulisi.
Alkupuolisko lupailisikin toimivaa ideaa haastatteluilla, joissa ihmiset kertovat kauhutarinoita metsissä asuvasta noidasta. Kun suunnistetaan metsään, homma leviää käsiin: nuoret eksyvät ja juoksevat suurimman osan ajasta näkymätöntä uhkaa pakoon. Kotivideokameralla kuvattu materiaali on äärettömän keikkuvaa ja silmälle rasittavaa katsella. Kiitän Luojaani etten eksynyt leffateatteriin seuraamaan tätä – olisin luultavasti oksentanut nähdessäni tämän suunnattoman heilumisen valkokankaalta. Kohtauksissa joissa ei juosta, mietitään ulospääsyä ja unelmoidaan tupakasta. Miten kiintoisaa.
Elokuvassa ei ole musiikkia, mikä on sinänsä hyvä ratkaisu tällaiselle leffalle. Näyttelijät ovat joko ilmeettömiä tai ärsyttäviä: eniten äänessä oleva Heather joko kirkuu tai valittaa suurimman osan ajasta. Jotkut ovat kutsuneet tätä realismiksi, mitä se ehkä onkin – mutta leffojen kuuluisi olla edes jollain tasolla viihdyttäviä.
Leffan julkaisun aikoihin puhuttiin siitä miten Blair Witch Project “aloittaisi uuden leffagenren”. Tielleni ei kuitenkaan onneksi ole sattunut vielä yhtä surkeaa teosta kuin tämä. Noitalegendassa on kyllä ainesta kiinnostavaksi kauhuleffaksi, mutta tällä tavalla siitä saa vain ärtyneen mielen, kun meni rahansa heittämään kaivoon.
