Kahden vuoden odotuksen jälkeen James Wan on täällä taas! Kaikki alkoi vuonna 2004, kun goretrilleri Saw räjäytti kaikki mahdolliset pankit ja nousi kuin tuhkasta yhdeksi 2000-luvun isoimmista elokuvaspektaakkeleista kuuden jatko-osansa siivittämänä. Vuonna 2007 Wan toi suuren yleisön eteen jopa kaksi elokuvaa, joista nukkekauhuilu Dead Silence jatkoi australialaisen positiivista linjaa ja Death Sentence puolestaan jäi tavanomaiseksi kostoretkeksi. Vuonna 2011 Insidious nosti miehen jälleen otsikoihin kehujen merkeissä ja vastaavanlaisella maaperällä liikutaan myös nyt käsittelyn alla olevan elokuvan eli The Conjuring kanssa.
Seitsenhenkinen perhe muuttaa pakkohuutokaupasta ostettuun omakotitaloon Rhode Islandille. Uusi talo on ränsistynyt ja remontin tarpeessa, mutta sijaitsee kauniilla seudulla järven rannassa, jonne Carolyn ja Roger Perron haluavat viiden tyttärensä kanssa kodin rakentaa. Uudet omistajat ottavat talon positiivisin mielin vastaan, mutta kuinka talo ja sen synkkä menneisyys ottavat Perronin väen vastaan? Ei aikaakaan, kun kummallisuudet alkavat varjostaa heidän elämäänsä ja lopulta asialle on aika tehdä jotain. Demonologeiksi, aavemetsästäjiksi tai kahjoiksi itseään kutsuvat Ed ja Lorraine Warren ovat erikoistuneet paranormaaleihin tapahtumiin ja auttaneet lukuisia ihmisiä karkoittamaan pahoja henkiä asuinympäristöstään. Nyt he saavat elämänsä tehtävänannon, kun hätääntynyt Carolyn lähestyy heitä erään yliopistoluennon jälkeen.
Myönnettävä on James Wanin kyky päästä katsojansa pään sisälle ja taidon luoda oikeasti pelottavia kohtauksia. Kokonaisuuksien rakentaminen vaatii vielä kehittymistä ja Wanin kauhumestariteos antaa toistaiseksi odottaa itseään – Saw on trilleri ja sillä sipuli. Heti alkuun täytyy sanoa, ettei The Conjuring yltänyt sille tasolle mille Insidious kaksi vuotta aikaisemmin riman asetti. Käsikirjoittajana ei tällä kertaa toiminut ohjaajan tuttu aisapari Leigh Whannell, vaan veljekset Chad ja Carey Hayes. He kirjoittivat hyvin perinteisen riivaamistarinan sillä erolla, ettei nyt käsitellä pelkästään uhreina toimivia untuvikkoja, vaan stooriin tuodaan myös ulkopuolisia henkilöitä joiden elämää elokuvassa käsitellään niin ikään. Jo tuollainen pieni harppaus totutusta kaavasta piristää tuntuvasti. Millä tasolla teos sitten vaipui keskinkertaisuuteen?
Insidious oli vanhanaikaisine musiikkeineen piinaavan jännittävä, johon The Conjuring ei pysty. Äänimaailma luo niin suuren osan tunnelmasta, että kiitettävää arvosanaa tavoiteltaessa sen osa-alueen on syytä olla kunnossa. Wan ei ikään kuin malta viedä katsojiensa hermojen rääkkäämistä tarpeeksi pitkälle ja turhat säikäytysefektit saivat elokuvasalin naurahtamaan helpotuksesta aivan liian aikaisin, kun jännitys oli juuri nousemassa korkeuksiin. Wan kuljettaa käsikirjoitusta tiiviisti eteenpäin, eikä suvantovaiheita pääse syntymään. Moniulotteisuus ja vahvemmat henkilöhahmot ovat elokuvan voimavara suhteessa Insidioukseen, johon samankaltaisuutensa vuoksi tätä on pakko verrata. Maskeeraus on jälleen kunnossa ja kauhun maailmaa edustavat kammotukset näyttävät vakuuttavilta, eivätkä todellakaan sovi perheen pienimmille. Visuaalisesti leffa on myös näyttävä ja 70-luvun nostalgisuus saadaan hyvin esille.
Näyttelijöistä Patrick Wilson on ohjaajan vakiokasvo, joka yhdessä Vera Farmigan kanssa muodostaa uskottavan ghostbusters-parivaljakon. Molemmat ovat oikeasti hyviä näyttelijöitä ja todentavat sen faktan, että myös kauhuelokuvissa näyttelijöiden roolisuoritukset ovat kokonaisuuden kannalta tärkeitä. Myös sivuosissa nähdään päteviä tekijöitä, eikä homma todellakaan jää heistä kiinni.
Kauhuelokuvien suurkuluttajia The Conjuring ei hetkauta, mutta salillisen teinityttöjä se saa nähdyn perusteella kirkumaan ja peittämään silmänsä. Teos ei vain yksinkertaisesti ole aidosti pelottava, joka on toimivalle kauhuelokuvalle minimivaatimus. Tarina on liian perinteinen ja läpi kahlattu, jotta siitä pystyisi tekemään ainutlaatuisen tai löytämään uusia ulottuvuuksia. Kertakulutuksena Wanin uusin viihdyttää ja naulitsee kestonsa ajaksi, mutta muistettavaksi kauhueepokseksi siitä ei ole. Jatko-osa on jo suunnitteilla – niin tälle kuin Insidioukselle – joten ohjaajan seuraavaa merkkipaalua jouduttaneen odottelemaan vielä muutama vuosi.
