Kauhuleffa ei toimi pelkillä tehosteilla.

19.7.2014 03:30

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:E tu vivrai nel terrore - L'aldilà
Valmistusvuosi:1981
Pituus:83 min

Elokuva on aina kompromissi tyylin ja tarinan välillä. Jotkut ohjaajat pyrkivät sisältöön ja jotkut tyyliin ja joskus tyyli palvelee tarinaa. Lucio Fulcin ohjastelema [I]The Beyond[/I] on genre-elokuva joka sijoittuu kauhuun ja se perustuu pelkkään tyyliin. Siinä on juoni, mutta se on hyvin lattea tekosyy viskata valkokankaalle erityisen paljon inhoja näkyjä. Genren vaatimana skenaariona portti Helvettiin (suunnilleen) aiheuttaa kaiken maailman inhoja tapauksia Sywässä Etelässä. Portti on hotellin alla ja paikan omistaa Liza Merril (Catriona MacColl) ja liittyypä asiaan myös tohtori John McCabe (David Warbeck).

Ensimmäinen mielikuva on puhdas järkytys, sillä Lucio Fulci ei säästele paukkuja inhottavuuksien suhteen. Jo alussa kärtsätään nahkaa kalkilla (CaO), silmiä pullahtelee päistä ja haponkin vaikutusta lihalle ihastellaan. Puhumattakaan ampumavammoista päähän, hämähäkeistä ja muista epämukavuuksista. Giannetto De Rossi todellakin paiskoo töitä hartiavoimin tehdäkseen meikkiefekteistä mahdollisimman lismaisia ja autenttisia. Kuvauksesta vastaava Sergio Salvati taltioi myös hoippuvat epäkuolleet, veriloiskeet ja kaikki muut epämiellyttävyydet hyvällä taidolla. Fabio Frizzin musiikki ei kuitenkaan sovi kokonaisuuteen, sillä se alleviivaa liian paljon tapahtumia. Visuaalisesti [I]The Beyond[/I] onkin erinomaisen hyvin onnistunutta läträystä. Valitettavasti se on ainoa elokuvan onnistuva seikka.

Giannetto De Rossi tekee inhat meikkiefektit ja kolmen käsikirjoittajan (Fulci kuuluu ryhmään) ponnisteluista huolimatta juoni jää pelkäksi lähtökohdaksi, sillä henkilöhahmot ovat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat ja lisäksi mikään muukaan käänne ei käy järkeen. Puhumattakaan illuusiota rikkovista hölmöyksistä. Paitsi jos koko universumin idea tässä elokuvassa on tappaa ihmisiä inhoilla metodeilla jotka eivät käy järkeen. Sellaisessa universumissa ei ole tilaa koherenteille, merkittäville henkilöhahmoille. Hurmeiset kohtaukset tapahtuvat siis täysin tarpeettomille pökkelöille ja turruttavat katsojan hyvin nopeasti. Catriona MacColl ja David Warbeck tekevät parhaansa heikoista lähtökohdista huolimatta, mutta käsikirjoitus ei anna heille paljoa mahdollisuuksia taitojensa näyttämiseen.

Meikkiefektit ovat hienoja ja Fulci todellakin osaa repiä niistä hyödyn irti, mutta käsikirjoitus on pelkkä lähtökohta läträämiselle ja minkäänlaista draamaa ei mukana ole. Leffa toimisi paljon paremmin Giannetto De Rossin työkelana ilman tarpeetonta “juonta”.

Arvosteltu: 19.07.2014

Lisää luettavaa