Peter Jackson on todistanut tasaisen laadukkaalla ohjaajaurallaan kykenevänsä tekemään niin aivotonta trashia (Meet the Feebles) kuin älykkäitä ja moniulotteisia ihmiskuvauksiakin (Taivaalliset olennot). Huomattuaan Uusi-Seelantilaisen hobitin kyvyt Universal palkkasi tämän toteuttamaan ison budjetin kauhukomediaa Kummituskopla, mutta pieni hätiköinti näkyy lopputuloksessa ilkeästi.
Michael J. Fox esittää dekkaria, joka näkee kuolleita ihmisiä. Kummaan kykyynsä mies on sopeutunut jo aikapäiviä sitten, mutta tempautuu tahtomattaan mukaan yliluonnolliseen mysteeriin, kun kotikaupungissa alkaa yhtäkkiä sattua eriskummallisia kuolemantapauksia. Erilaisten mutkien kautta selviää, että homma juontaa juurensa vanhasta massamurhatragediasta, ja itse Kuolemallakin saattaa olla näppinsä pelissä.
Kummituskoplan efektit ovat hienoa katseltavaa, ja visuaalisuus on muutenkin rosoisen näyttävä. Toisinaan, etenkin loppukohtauksessa, tunnelma on erittäin painostava ja lapsille leffa ei siksi todellakaan passaa. Homma läsähtääkin siihen, että leffan töksähtelevät puujalkasutkaukset ovat liian lapsellisia sille yleisölle, jota verisyys ei häiritse. Kauhun ja komedian sekoittelu ontuu siis pahasti, eikä epätasainen kokonaisuus näyttäisi osaavan päättää, mitä oikein haluaisi olla.
Fox on elementissään tällaisissa rooleissa ja vetelee homman läpi rutiinilla. Pari vuotta myöhemminhän jäbä ilmoitti sairastavansa Parkinsonin tautia, ja on nyttemmin tehnyt “näkymättömämpää” työtä, kuten ollut äänenä useissa animaatioleffoissa. Roolijaot ovat muutenkin ihan onnistuneet. Musavalinnat ovat sopivia fiilistelyyn, mutteivät jää päähän.
Kertakatseluna pläjäys toimii köykäisesti, isolla poppoolla luultavasti paremmin. Mittatilaustyölle touhu hieman lemahtaa, sille ei voi mitään. Jacksonille ensimmäinen megabudjetilla tehty elokuva on varmasti ollut hyvin opettavainen temmellyskenttä, joten ihan turhaksi Kummituskoplaa ei voine haukkua.
