Kauhun pikajuna tuli tsiigattua ensiotteeseen joskus pikkulapsena, ja silloin leffa teki lähtemättömän vaikutuksen (joskin suuri osa dialogista jäi bonjaamatta). Lapsuus oli kieltämättä kullannut leffamuistoa pitkälti, mutta jotakin vinhaa tatsia tästä filkasta edelleen löytyy.
Brittiläinen antropologi, Professori Alexander Saxton (Lee) löytää Mantsuriasta jäätyneen, esihistoriallisen hirmun – mahdollisesti puuttuvan lenkin. Otus on tuotava Eurooppaan tarkemmalti tutkittavaksi. Saxton lähtee reissuun Siperian halki pikajunalla, mutta fossiili alkaa heittää kapuloita rattaisiin.
Juonellisesti kyseessä ei ole mikään ihmepläjäys, mutta käsis antaa hyvät eväät kunnon kauhuleffaan. Leffa lämpenee ehkä hiukan hitaasti, ja paikoitellen jutustelu on melko tylsää katseltavaa. Realismia on turha etsiä – puhtaan kauhun lisäksi päälle ripotellaan vielä hiukan scifimeininkiä. Juna on (jälleen) omiaan luomaan kuvalle napakan, ahtaan fiiliksen. Sääli, että muutamissa kohdin kerronta käväisee muualla, ja tunnelma uhkaa laskeutua katosta.
Käsiksen perusteella leffaa voisi erehtyä luulemaan wanhanmalliseksi herrasmieskauhuksi, mutta kauhuskenet yllättävät rankkuudellaan. Musa hoitaa hommansa hyvin. Christopher Lee ja Peter Cushing kannattelevat hienolla duunillaan (ja jo läsnäolollaankin) leffaa pystyssä tylsemmänkin vuoropuhelun keskellä. Lukuisat sivupeesaajat ovat enimmälti hyvää tasoa.
Kauhun pikajuna on muutamasta köykäisestä skenestään huolimatta varsin pätevä hirmukuva. Pahis näyttäisi aluksi olevan aika tyypillinen punasilmäkäs aivonimijä, mutta jotakin kumman omalaatuista ja viehättävää on hänessäkin. Liekö sitten nostalgiasyistä vai häh – minä nimittäin tykkään.
