Georgetownin katuja risteilee raaka sarjamurhaaja joka ilmeisesti on aikaisemman murhaajan, Kaksosmurhaajan kopioija. Veteraanipoliisi Bill Kindermanilla (George C. Scott) on kädet täynnä työtä ja erään hänen tuttavansa kuoleman vuosipäivä myös tapahtuu kaiken muu seurassa. Hän viettää sen päivän ystävänsä Joseph Dyerin (Ed Flanders) kanssa. Isä Dyer tunsi myös yhteisen ystävän ja ensi näkemällä asioilla ei ole mitään tekemistä. Hiljalleen kuitenkin ilmenee että raaka murhaaja on omituisen kiinnostunut melkein 20 vuotta aiemmin tapahtuneesta manaustapauksesta ja uhreilla on odottamattomia yhteyksiä tapahtumaan. Tutkimukset paljastavat tuntemattoman potilaan (Jason Miller) joka luulee tai paremminkin sanoo olevansa edesmennyt Kaksosmurhaaja James Venamun (Brad Dourif) ja koska hän tietää odottamattomia yksityiskohtia tapauksista on asiassa jotain mystistä.
William Peter Blatty pitkän jahkailun jälkeen möi Manaajan jatko-osan elokuvaoikeudet ja varmistaakseen että tulos on oikea hän hoiti ohjaustyön itse. Tulos on kaunis, hillitty ja taidokkaasti näytelty kauhuelokuva. Kamera pysyy paikoillaan, dialogissa ei liioitella ja kuvakulmat paljastavat juuri kaiken tapahtuneen. Väkivaltaa ei erityisemmin näytetä ja katsojan mielikuvituksen annetaan tehdä töitä.
Hillityn vaikutelman kiintopisteenä on George C. Scottin rauhallinen työ vanhana Kindermanina joka kuitenkin kimmastuessaan on melkoisen räjähtävä persoona. Vanhalla veteraanipoliisilla on kuitenkin lämmin sydän ja intuitiota riittämiin.Brad Dourif hoitaa värikkään Kaksosmurhaajan roolin petollisella innokkuudella ja tyyliullä. Moninaisilla äänillä puhuva pakkopaitaan puettu suljetun osaston vanki herättää levottoman vaikutelmansta pahuudesta ja sellaista hän myös on.
Kokonaisuus on hillitty ja tehokeinoja harkitusti käyttävä elokuva mikä sopii hyvin rauhallisempaa, mutta silti jännittävää elokuvailtaa etsiville.
