(Spoilerivaroitus)
Roskakuskina työskenteleva Kit (Martin Sheen) tapaa kauniin tytön, Hollyn (Sissy Spacek) ja he rakastuvat. Tytön isä (Warren Oates) joka työskentelee maalarina ei asiasta pidä ja pieni ihmissuhdeneuvottelu saa julman käänteen Kitin turvautuessa väkivaltaan. Parivaljakko lähtee pakomatkalle, jonka aikana he piileskelevät, pakenevat ja myös aiheuttavat kuolemaa. Usean osavaltion mittainen pako- ja rikosmatka aiheuttaa suurta pelkoa väestössä ja lopulta Kit jää kiinni Hollyn kasvettua hänestä eroon.
Terrence Malickin pitkän, mutta ei kovinkaan tuotteliaan uran merkkipaalu on tämä lakoninen elokuva. Julma maa on kahden yhteiskunnan kanssa yhteentörmäävän rakastavaisen romanttinen pakomatka mitä kasvottomat auktoriteetit estävät brutaailla väkivallalla. Se on myös melankolinen rakkauskertomus ja siitä kuinka ihminen kasvaa myös huonojen kokemusten myötä. Kolmanneksi se on uskomattoman vaarallisen psykopaatin ja tämän henkisesti alistaman naisvangin raa’an väkivalta-ajon kuvaus joka johtaa umpikujan päässä olevaan kolariin. Neljänneksi se on uskomattoman suurien ja uskomattoman kauniiden maisemien esittelyä.
Ramon Estevez, paremmin nimellä Martin Sheen tunnettu nyttemmin työnsä veteraanistatuksen omaava ja kahden ainakin ehdollisesti hyvän näyttelijän isäukko näyttää ikäänsä nuoremmalta ja tekee vankkaa työtä. Malickin herkkä, nöyrä ote antaa Kitille tilaa kehittyä ja vaikka hän tekee raakoja murhia niissä ei ole tarpeetonta julmuutta ja hän ei myöskään nauti rikoksistaan. James Deanin ulkonäköä emuloiva suoritus ei ole ollenkaan huono ja vihaisuutta ei ole myöskään mukana. Hän tekee julmia rikoksia, mutta samoin hänessä on nöyryyttä ja fatalismia joka kohottaa hahmon pelkän psykopaatin karkurin yläpuolelle traagisten kasvattajien kerhoon.
Sissy Soacek, erinomainen näyttelijä hänkin näyttää myös ikäänsä nuoremmalta ja hänen yksinäiset, eskapistiset voice-overit tahdittavat ja selostavat elokuvan suunnatonta leveyttä, vaikka kokonaisuus onkin pituudeltaan kohtuullinen. Ulkoisesti Hollyn olemus on naiivin pisamainen, mutta sisällä on suuria virtoja ja iän mukana kasvavaa viisautta. Myös rakkautta ja jopa repäistessään itsensä irti Kitistä ei mukana ole katkeruutta ja jopa ajoittaiseen kiivauteen taipuvainen Kit suhtautuu asiaan lyhyen kiukustumisen jälkeen asiallisesti ja fatalistisesti.
Warren Oates ei paljoa kohtauksia omaa, mutta kiukkuisen isäpapan vaikutelma tulee tehtyä. Hyvin tekee ‘Bloody Samin’ vakiokasvoihin kuulunut mies työnsä. Jopa virkavalta esitetään inhimillisinä persoonina jotka eivät ole tarpeettoman väkivaltaisia, mutta ehkä se johtuu elokuvan tapahtuma-ajasta.
Herkkä, kaunis ja lakoninen elokuva. Erinomaiset näyttelijäsuoritukset yhdistyvät kauniisiin kuviin ja hellän romanttiseen tragediaan ja Hollyn viimeisessä selostuksessa siitä miten elokuvan jälkeen kävi voi katsoja nähdä mielessään Kitin varman ja levollisen ilmeen kun hän istuu viimeisen kerran elämässään tuoliin ja ensimmäisen ja ainoan kerran sähkötuoliin.
