Kolme hyvää keijukummia, Flora (Verna Felton), Fauna (Barbara Jo Allen) ja Merryweather (Barbara Luddy) antavat vastasyntyneelle prinsessa Auroralle (Mary Costa) lahjoja. Pahaksi onneksi kaikkea muuta kuin hyväntahtoinen Maleficent (Eleanor Audley) antaa myös lahjan joka on vähemmän miellyttävä tulevia kuninkaallisia naimakauppoja ajatellen joiden miehinen puoli on prinssi Philip (Bill Shirley). Luvassa on siis melkoinen soppa kummitrion kammetessa Maleficentin juonia vinoon ja tämä vastaa raa’alla voimalla ja häijyin juonin.
Pohjana on Charles Perraultin satu ja siinä on kaikki mahdollinen mitä tyyli- ja sisältöpuhtaalta prinsessasadulta vaaditaan: poliittista juonittelua, draamaa, toimintaa ja onnellinen loppu. Luonnollisesti genren konventioden kanssa tuttu persoona olisi voinut magnumisoida koko kriisin pois olemassaolosta silkalla terveellä järjellä, mutta moinen järki olisi tehnyt koko tarinan mahdottomaksi.
Vaikka Mary Costa on nimiroolissa ei Aurora omaa käytännössä minkäänlaista merkitystä tarinan dramaattisen kaaren kannalta. Bill Shirley on itse asiassa pelkkä kuolevainen nukke jota käytetään itseään suurempien pelien nappulana. Verna Felton, Barbara Luddy ja Barbara Jo Allen ovat tarinan todellinen sankaritrio joka tekee kaikki todelliset reaktiot tarinan antagonistin tekoihin ja tarjoavat myös mainiota komiikkaa. Visuaalinen ilme on myös nautinnollisen arkaainen ja tyylitelty.
Vaikka tarinan henkilöhahmot ovat satumaisen ohuita niin Eleanor Audley kääntää Maleficentin ohuuden vahvuudeksi ja luo Roiston joka ei pelkästään laita juonta käyntiin vaan on se. Maleficent (malevolent – pahantahtoinen & magnificent – suurenmoinen) on synkkä ja uhkaava hahmo ja ilmaantuu huokuen jäisen pinnan alla huokuvaa raivoa. Hänen ulosantinsa on huoliteltua, sanavalintansa tarkkoja ja hänen naurunsa on pilkallinen ja voitonriemuinen ja hän ymmärtää hyvin inhimillistä luonnetta – käyttääkseen sitä kidutusvälineenä. Lisäksi hän itse on kaikista voimakkain nappula laudalla ja hän ei epäröi ottaa asioita omiin käsiin sen ollessa tarpeellista ja tappelee ehtymättömällä raivolla loppuun asti. Lyhyesti sanoen Maleficent ei ole pelkkä ilkeä velhotar/keiju. Hänet voi luokitella lähemmäs luonnonvoimaa ja ansaitsee nimensä.
Hyvät keijukummit estävät pahan virkakumppaninsa juonia ja hyvin todennäköisesti edistävät omia intressejään siinä samalla. Tarinan opetukseksi kelpaa ehkä se että jos olet satukuningaskunnan kuningas ja valtakunnassasi asuu noita/velhotar/keiju/mikä tahansa jolla tultuaan loukatuksi on tarpeeksi voimaa vääntää kuningaskuntasi pallit solmuun [B]ja[/B] tarpeeksi häijy asenne tehdä niin [B]ja[/B] herkästi loukkaantuva luonne niin sinä et jätä häntä pois kutsuvieraiden listalta ja et tyydy yhteen kuriiriin viestinviejänä. Säästää paljon huolta ja parhaimmillaan tuottaa voimakkaan liittolaisen.
