Tim Burtonin tyyli on fantastinen ja värikäs. Lewis Carroll on kuollut kulttikirjailija ja verbaaliakrobaatti. Kun nämä kaksi lähtökohtaa kaadetaan tehosekoittimeen on lopputulos kaunis, värikäs ja hymyilevä fantasiaelokuva jonka juoni on toimiva Liisansa lukeneillekin, joskin jotkut hymyt eivät tee muuta kuin näytä hampaita.
Lyhyesti sanoen Alice (Mia Wasikowska) on varsin tavanomainen aikuisuutta lähestyvä tyttö viktoriaanisella ajalla ja hänellä on erinomaisen vilkas mielikuvitus. Puutarhajuhlissa hän huomaa kiireisen Valkoisen Jäniksen (Michael Sheen), seuraa sitä ja putoaa kaninkolon kautta omituiseen ja surrealistiseen Alimaahan. Mielipuolisen Punaisen Kuningattaren (Helena Bonham Carter) tyrannia ja on rampauttanut maan ja Valkoisen Kuningattaren (Anne Hathaway) tukijat ovat avuttomia, sillä Pekoralisti (Sir Christopher Lee) on Punaisen Kuningattaren ase. Valkoinen Kuningatar tarvitsee siis sankaria ja sellainen on myös ennustettu. Soppaan liittyy myös viisas Kaalimato (Alan Rickman), Murmeli (Barbara Windsor) ja tietysti Hullu Hatuntekijä (Johnny Depp) joka yhä pitää teekutsujaan Rusakon (Paul Whitehouse) kanssa. Punaisen Kuningattaren esitaistelija on hyytävä ja uskollinen Stayne (Crispin Glover) ja Irvikissa (stephen Fry) yhä virnuilee.
Mia Wasikowskan olemus on melkoisen viileä, mutta loogiselle ja johdonmukaiselle Alicelle se ei ole yhtään haitaksi. Loogisen nimihenkilön vastapainona on suuri joukko riemukkaan tai irvokkaan hulluja Alimaan asukkeja. Helena Bonham Carterin mielipuolinen (ja erinomaisella tehosteella kruunattu) suoritus Punaisena Kuningattarena on todellakin mielipuolisen väkivaltainen ja oikukas. Anne Hathaway tämän vastapuolena on aineettoman kaunis ja levollinen, joskin julmuutta löytyy hänestä enemmän kuin hieman. Shakkinappulat ovat sotilaita siinä missä pelikortitkin. Johnny Deppin tulkinta Hullusta Hatuntekijästä on melkoisen hullu ja leiskuporska sujuu tältä enemmän kuin hyvin. Crispin Glover Punaisen Kuningattaren uhkaavana kätyrinä ei ole yhtään heikko ja Pekoralistin kanssa muodostaa todellisen uhan jolle on luvassa hirmuinen rangaistus.
Kaikesta värikkyydestä ja ajoittain hullusta huumorista huolimatta painajaismaiset sävyt ovat selkeästi näkyvissä, sillä Alimaa on ankea ja murjottu joutomaa jonka asukkaat ovat enemmän tai vähemmän täysin seonneita ja niillä hymyilevillä on virne joka saa valkohainkin kateelliseksi. Lopputulos on kaunis, hauska ja surrealistinen, mutta myös julma, ankea ja ennalta-arvaamaton. Toimiva sovitus siis satumaailmasta joka kohtausketjun sijasta on myös dramaattisesti jäntevä kokonaisuus millä on paljon teräviä hampaita.
