Lambert-tutkimusretkeni sai Gideonin myötä jatkoa erään videovuokraamoreissun jälkeen, kun poimin hyllyltä pölyttymästä Kätketyn kullan maa -nimisen elokuvan. Leffa vie katsojansa vuoden 1899 Alaskaan, jossa seikkailee Christopher Lambertin tulkitsema puoliverinen Hudson Santeek, joka on puoliksi intiaani, mutta toinen puoli sisältää valkoista verta. Suojellakseen erästä intiaaniheimoa, hän on laittanut erään valtauksen omiin nimiinsä. Erään kaivoskaupungin vaikutusvaltaisin mies, Sean McLennon (James Caan), tahtoo maat itselleen, niinpä hän palkkaa erään kätyreistään pistämään Hudsonin hengiltä. Juuri kun McLennon on ostanut huutokaupassaan haluamansa kultakaivoksen, hän saa tietää, että Hudson Santeek onkin elossa.
Kätketyn kullan maa on tavallinen tusinatoimintapätkä. Lumiset maisemat, eikä moneen kertaan käsitelty intiaanikulttuuri tuo filmiin mitään kivaa lisämaustetta. Typerät juonenkäänteet ja tavanomaisuus kököttävät elokuvaa silloin, kun Lambert ei ole ruudussa. Lambertista ei kyllä ole tässä leffassa oikein mihinkään, hän on pökkelä ja häneltä puuttuu sankarin tarvitsemaa karismaa. Hyviäkin rooleja tehnyt James Caan näyttää haluavansa tehdä roolinsa vain mahdollisen nopeasti pois päiväjärjestyksestä, eli tämä roolisuoritus on aika rutiinihomma. Elokuvan pakollisena naishenkilönä nähtävä Catherine McCormack on myös aika mitäänsanomaton roolissaan, mutta mitään oikein pahaa sanottavaa hänestä on paha sanoa.
Joku kova Lambert-fani voi saada tästä jotain irti. Minusta hän on kyllä aika kaamean näköinen keltainen nahka-asuste yllään ja karvaturri päässään (tarkoitan Lambertia, en hänen faniaan). Eipä tuo yksi asukokonaisuus pääse pahemmin pilaamaan jo muuten niin huonoa kokonaisuutta. Tässä ei ole mitään erikoista miten tämä eroaisi muusta massasta. Tätä ei ole Yhdysvalloissa tehty, mutta kuitenkin saman maan kliseet on upotettu mukaan. Jos leffa olisi pelkästään huono ja typerä, niin se voisi olla ihan hauskaakin katsottavaa, mutta se on kaiken lisäksi vieläpä tylsä. Leffa vaati pientä sinnikkyyttä, ettei nukahda kesken.
Kätketyn kullan maa ei sisällä mitään suuria tunteita, se ei ole edes kovin viihdyttävä tapaus. Se on rutiinilla tehty, uutta tarjoamaton pläjäys. Kaveriporukassa tutuille juonikuvioille voi nauraa ja ennalta arvattavia käänteitä voi helposti arvailla. Piste tulee elokuvan videokotelolle, jonka etukannen jäätävä kuva saa helposti huijattua katsomaan tämän pätkän.
