Espanjalais-brittiläinen tositapahtumiin perustuva draamaelokuva Little Ashes alkaa vuonna 1922, kun 18-vuotias taiteilija Salvador Dalí (Robert Pattinson) aloittaa opintonsa Madridin yliopistossa. Siellä hän tutustuu elokuvantekijä Luis Buñueliin (Matthew McNulty) ja runoilija Federico García Lorcaan (Javier Beltrán). Yhdessä he edustavat aikakauden suurimpien espanjalaislahjakkuuksien kärkipäätä. Pääasiassa elokuva keskittyy Dalín ja Lorcan arvoitukselliseen suhteeseen, joka alkaa ystävyytenä, syventyy taiteelliseksi intohimoksi ja lopulta romanttiseksi suhteeksi.
Tässä Paul Morrisonin ohjaamassa pienen budjetin elokuvassa on tasaisesti sekä hyviä että huonoja puolia. Ne eivät juurikaan kompensoi toisiaan, vaan jättävät katsojalle hienoisen hämmentyneisyyden tunteen – oliko tämä nyt hyvä, huono vai siedettävä? No, toimitaan niin kuin länsimaisessa oikeusvaltiossa kuuluu ja käsitellään tapaus sekä asianajajan että syyttäjän näkökulmasta.
Little Ashesin pisimmän miinuksen muodostava viiva on yksinkertaisesti kaiken yleensä koossa pitävä elementti eli itse ohjaus. Paul Morrisonin ote on naiivi, vanhanaikainen ja jopa suoranaisen lapsellinen. Elokuvan kliseiset, kulunutta sävelmää pimputtavat nyyhkykohtaukset ovat tahattoman kiusaannuttavia, tyhjänpäiväiset peltojen kuvaukset kuin yläkoulun projektista ja vanhojen mustavalkopätkien heittely sinne tänne lähinnä nolonoloinen vahinko. Morrison on sortunut useisiin elokuvamaailmassa nykyään lähes laittomiin virheisiin, joita en tosiaan odottanut trailerin perusteella näkeväni.
Äsken käsittelemäni aihe haukkaa elokuvasta kieltämättä melkoisen siivun. Moni kohtaus olisi toiminut paremmin ilman, että siitä oltaisiin tehty suurta kuunvaloa ja pianomusiikkia vaativaa numeroa. Erityisen syvä tämä synti on siksi, että se lähes häpäisee elokuvan nuoren näyttelijäkaartin. Filmin varsinainen vetonaula on tietysti itse Robert Pattinson (Twilight, Remember Me) eli Salvador Dalí, joka hoitaa työnsä aivan yllättävän mallikkaasti. Tympeän ja mitäänsanomattoman Twilight-esiintymisensä jälkeen hän todistaa, että pystyy paljon parempaan kuin keskinkertaisen teinielokuvan sydämensärkijän rooliin. Little Ashesissa Pattinson vetää osansa ujona, eksentrisenä ja itsekeskeisenä taiteilijana taidokkaasti ja kaikinpuolin hyvin. Englantilainen miljardikasvo näyttelee uskottavasti ja monipuolisesti kyeten useampaan kuin yhteen tunteeseen. Yksi asia kuitenkin pistää silmään, vaikken sitä muutoin hyvän suorituksen vuoksi millään tahtoisi myöntääkään: sielua Pattinsonilla ei edelleenkään ole. Hän ei kosketa katsojaa, hänestä ei saa kunnollista otetta eikä hän herätä roolihahmoaan menestyksekkäästi henkiin. Jollakin hyvin valitettavalla, kierolla ja harvinaisella tavalla Pattinson saa lahjakkaan näyttelemisensä vaikuttamaan siltä, ettei hän juurikaan nauti siitä. Hänen ääriklassiset ja lähes mitoitetun oloiset kasvonpiirteensä saattavat myös olla osasyy siihen, ettei katsoja osaa mieltä häntä miksikään muuksi kuin mitä hän on. Little Ashesissa Pattinsonin poissaolo on joka tapauksessa todella sääli, sillä muutoin hän selvittäisi kunnialla hankalan roolinsa. Onneksi muut näyttelijät kuitenkin kompensoivat hänen puutettaan.
Javier Beltránin eläytyminen herkän ja lahjakkaan Federico García Lorcan rooliin ansaitsee mielestäni melkeinpä kiitettävän arvosanan. Näyttelijänä hän edustaa keskivertoa, mutta voittaakin katsojan puolelleen käsinkosketeltavalla sympaattisuudellaan. Sielukas Beltrán on aito ja omaleimaisella tavalla karismaattinen näyttelijä, joka kykenee erottumaan edukseen nuorten miesnäyttelijöiden sukupolvesta. Hänen esiintymisensä itsessään on oikeasti hieman yksioikoista, mutta sen tämä tunnepuolella vahva espanjalainen onnistuu täydentämään melko tyydyttävästi.
Elokuvan parhaan roolisuorituksen tekee kuitenkin Matthew McNulty eli kunnianhimoinen Luis Buñuel, joka katsoo inhoten vierestä opiskelijatovereidensa välistä läheisyyttä. Lähinnä televisiosta tutun näyttelijän esiintyminen särmikkäänä, teatraalisena ja itsetietoisena Buñuelina on paitsi onnistunut myös hyvin omistautunut, ja kantaakin katsojan luotettavasti aina alusta loppuun saakka. Myös sivupääosan Marina Gatell eli Lorcaan ihastunut Magdalena on juuri oikea henkilö tehtäväänsä, ja ansaitseekin McNultyn rinnalla paikkansa elokuvan parhaimmistossa.
Kehnoakin kehnompi ohjaus vaikutti syvästi näiden näyttelijöiden suorituksiin, mutta kaipa sitä täytyy mainita että nuoren iän kokemattomuuskin on läsnä näissä samaisissa roolitöissä. On kuitenkin sääli, että esimerkiksi Lorcan ja Dalín intiimit kohtaukset on pilattu niihin sopimattomalla liimaromantiikalla. Beltrán näyttelee uskottavasti pakkomielteisen ihastuksensa siinä missä Pattinson hämmentyneen epäröintinsä, mutta osa suorituksista hukkuu kiistatta ylimääräisen tilpehöörin sekaan.
Vaikka elokuvan pieni budjetti on nähtävissä muun muassa editoinnissa, niin ehdotonta plussaa filmi saa puvustuksesta ja lavastuksesta. Kaiken kaikkiaan Little Ashes on mielenkiintoinen, viihdyttävä, uskottavasti historiaa tulkitseva, kömpelösti toteutettu, hieman hajanainen ja yllätyksetön elokuva, jonka huumori ja tarina itsessään toimivat nautittavan hyvin, mutta joka ei juurikaan kosketa katsojaa muutoin kuin luonnostaan pehmeän Beltránin kautta. Tämän arvostelun kirjoittamisen jälkeenkään en siis ole aivan varma, mitä elokuvasta ajattelen, mutta eipä länsimainen oikeusvaltiokaan tuo aina oikeinta mahdollista ratkaisua.
