Anthony Mann teki paljon länkkäreitä. Niin teki myös yksi tunnetuimmista western-näyttelijöistä, James Stewart. Miesten ero oli se, että Mann tapasi ohjata elokuvat, kun Stewart taas osoitti taitonsa näyttelemisessä. Muukalainen Laramiesta on yksi miesten tunnetuimmista yhteistöistä, mutta itse sanoisin, vaikken ole kaikkia nähnytkään, ettei se ole yksi parhaista.
William Lockhart (Mr. Stewart) on “muukalainen Laramiesta”, entinen ratsuväen kapteeni. Hän kuljettaa kauppatavaraa Coronadoon, mutta yrittää samalla kostaa veljensä murhaajalle. Epäonnekseen Lockhart saa kimppuunsa paikallisen karjaparonin (Donald Crisp) pojan (Alex Nicol). Itse paroni, Alec Waggoman ei ole sydämestään läpeensä paha, mutta hänen Dave-poikansa harrastaa harvinaisen hävytöntä nenille hyppimistä. Länkkärisankarit eivät tällaista suvaitse, eikä myöskään Lockhart. Ja kaiken lisäksi velipojan murhamysteeri alkaa paljastua.
Tämä elokuva on tylsä. Oikeasti. Rakastan klassisia 1950-60-lukujen lännenelokuvia kovastikin, mutta Muukalainen Laramiesta on jonkinlainen poikkeus. Leffan kerronta laahaa aivan hirvittävästi ja loppuratkaisu on harvinaisen vaisu. Myös mukaan aivan väkisin tungettu rakkaustarina Willin ja Mrs. Waggomanin välillä on järkyttävän pitkästyttävää, ja ainakin tämä katsoja tuijotti kelloa jok’ikisessä mukaromanttisessa, väkisinväännetyssä ja ennen kaikkea pitkäveteisessä kohtauksessa. En siltikään lähde lyttäämään elokuvaa kokonaan, sillä muutamat toimintakohtaukset, mukaanlukien alkupuolen Vic versus Will – käsikähmä ovat mainioita ja Stewart loistaa pääosassa kuin tähti. Ai niin, tähtihän hän onkin… Kehumista löytyy myös Meksikon silmiä hivelevän kauniista maisemista.
Näyttelytyö on Stewartin kohdalla, kuten jo sanottu, loistavaa, kuten myös Donald Crispin. Suurin vika löytyykin sivuosanäyttelijöistä. Cathy O’Donnell, Aline MacMahon, Wallace Ford, sekä John War Eagle tekevät jokainen huonot roolityöt, eivätkä edes yritä näyttää parastaan.
Ei Stewartin paras, eikä myöskään Mannin, mutta tämä käy hyvin lauantai-illan viihteeksi. Äh, eikä käy.
nimimerkki: Jope Pitkäviha
