Jonathan Van Demmen Uhrilampaat vuodelta 1991 oli niin trilleri- kun kauhugenrenkin ystäville eittämättä mullistava tekele. Pikimustia sävyjä maalaileva tarina sarjamurhaajien maailmasta nappasi niin 5 Oscariakin kun toi valkokankaalle varmasti kaikille kauhuharrastajille tutun hahmon: Anthony Hopkinsin hyytävästi tulkitsevan Dr. Hannibal “Cannibal” Lecterin jota on siunattu niin kunnioitettavilla älynlahjoilla kun megalomaanisella ruokahalulla. Itse asiassa niin mittavalla ettei Hannibalin nälkää yhden elokuvan ihmisillä tyydytetä joten jatko-osa oli vain ajan kysymys. Ironista vaan on että siinä missä Uhrilampaat saneli monessakin mielessä genren tulevat kliseet, Hannibal ei tarjoa niin trillerien sarjassa kun elokuvataiteeseen yleensäkään yhtään mitään uutta. Myötähäpeää se tosin herättää tuotantotiimiä kohtaan.
Kymmenen vuotta Uhrilampaiden tapahtumien jälkeen Clarice Starlingille (Julianne Moore) sattuu ja tapahtuu edelleen FBI:n palkkalistoilla kun taas karkuun päässyt Lecter vaeltelee Firenzen varjoisilla kujilla naamioituneena taiteen asiantuntijaksi. Ympäri mennään ja yhteen tullaan, kun Hannibalin ainoa eloonjäänyt uhri, pahasti silpoutunut multimiljonääri Mason Verger (Gary Oldman) yrittää kostaa pahoinpitelijälleen ja syöttää tämän villisioille. Vaan kukas se naskien ruokalistalle päätyykään…
Lähinnä kuvallisesti komeilla mutta sisällön suhteen ontouttaan kumisevilla megaspektaakkeleilla viime vuosina kunnostautunut Ridley Scott onnistuu jotakuinkin järjestelmällisesti törmäämään jokaiseen alan kliseeseen. Niin epätasainen kun itkun ja naurun välimailla tasapainoileva kässäri ei onnistu puhaltamaan niin tapahtumiin kun henkilöihinkään mitään eloa. Kaikeksi kummastukseksi Thomas Harrisin alkuperäisromaanin huomattavasti säväyttävämpi loppuratkaisu on menty vaihtamaan, lähinnä siksi että voidaan pitää portti auki jatko-osalle. Koko touhusta kantautuu muutenkin voimakas taalojen käry.
Uhrilampaiden Clarice Starlingina loistanut Jodie Foster tajusi jo etukäteen (toim. huom. ihan nappiin) projektin hataruuden ja heittäytyi pois kelkasta. Niinpä häntä on palkattu tuuraamaan Julianne Moore. “Tuuraamaan” on oikea sana koska Moorella ei ole ripaustakaan edeltäjänsä karismasta. Castingissa pääasiallisena valintakriteerinä onkin mitä ilmeisimmin käytetty kuppikokoa. Lisäksi Hannibal Lecter on menty muuttamaan UL:n hyytävästä ja arvaamattomasta psykopaatista vitsejä laukovaksi “Nasse-sedäksi helvetistä”. Hopkins on siltikin komea tulkitsija ja hänen roolisuorituksensa pelastaakin mitä pelastettavissa on. Mainittakoon vielä Gary Oldmanin suht naseva sanailu kasvottomana Vergerinä.
Jos odottaa uusia Uhrilampaita, tämä tekele on varmasti pohjamutia kouraiseva pettymys. Minä en odottanut sitäkään ja petyin silti. Hannibal on kertakaikkisen köyhä, ponneton ja karismaton tekele jota on vaikea suositella kenellekään. Eihän tässä ole edes tissejä. Oho, anteeksi spoilaus.
