Kumpi onkaan parempi Elia Kazanin ohjaamista elokuvista Marlon Brandon tähdittämä Alaston Satama vai tämä tykityksen alaisena oleva Eedenistä Itään, jossa nuori James Dean suorittaa ensiesiintymisensä valkokankaalla vai onko se kumpikaan näistä? Kysymys on toki täysin tarpeeton, koska molemmat ovat loistokkaita teoksia, mutta ihmisillä tuntuu olevan tapana tehdä mitä ihmeellisempiä vertailuja. Itse henkilökohtaisesti pidän hiukan enemmän Alastomasta Satamasta, mutta Eedenistä Itään tulee aivan tuntumassa perässä. Elokuva perustuu John Steinbeckin kirjaan, ja onkin ehdottomasti yksi parhaimpia romaanista tehtyjä elokuvasovituksia ikinä. Elia Kazan on eräs parhaimmista ohjaajista, mm. Marlon Brandon henkilökohtainen suosikki, koska hän antaa tarvittaessa näyttelijöille sijaa improvisoida, mutta samalla ohjaa sekä opastaa heitä pääsemään roolinsa sisälle.
Elokuvan pääpointtina (sekä nimen lähteenä) on Raamatusta tunnetuksi tulleiden veljesten Kainin ja Abelin välinen yhteenotto; James Dean esittää nuorta kapinallista ja pahaa (ei liene sinällänsä yllätys?) Cal Traskia, joka alituisesti jää vastuuntuntoisen ja hyvän isoveljensä Aronin (Dick Davalos) varjoon. Heidän äitinsä kuoli synnytyksessä, joten he ovat kasvaneet Raamatun nimeen vannovan isän, Adamin (Raymond Massey) tiukassa kasvatuksessa. Eletään vuotta 1917 ja Yhdysvallat eivät ole vielä osallistuneet ensimmäiseen maailmansotaan, mutta ovat vääjäämättömästi luisumassa mukaan. Aronin tyttöystävä Abra (Julie Harris) yrittää nähdä Calin kovan ja karkean ulkokuoren läpi ja lopulta he ystävystyvätkin, joka taas saa aikaan ketjureaktion, mikä tulee muuttamaan kaikkien elämän.
Tavalliseen tapaan yritän olla juonen suhteen niin salaperäinen kuin vain voin olla, koska sen kertomiseen menisi tuhottomasti aikaa ja en halua spoilata kenenkään nautintoa paljastamalla liikaa. Elia Kazan on kuitenkin saanut puhallettua uskomattoman paljon lämpöä, vihaa, katkeruutta ja rakkautta tähän monisäkeiseen ja jopa Raamatulliseen teokseen, joka aiheuttaa katsojassa monia eri tunteita. Esimerkiksi elokuvan lopussa tapahtuva syntymäpäiväkohtaus ja James Deanin uskomaton tunteella heittäytyminen rooliinsa mykistää ja liikuttaa samaan aikaan. Siinä kohdassa taatusti jokainen tuntee myötätuntoa, sääliä tai sympatiaa häntä kohtaan; mikä suuri näyttelijä hän jo tuolloin oli ja miten suuri hänestä olisikaan voinut tulla!
Kukapa meistä ei joskus olisi joutunut esim. oman isoveljensä tai hyvän ystävän hyvyyden seurauksena sellaiseen tilanteeseen, että epäilisi omia kykyjään ja omaa hyvyyden määräänsä? Voiko ihminen olla paha jo syntyessään? Tällaisia kysymyksiä miettii Cal mielessään. Mutta kuten isä hänelle sanoo: “kukaan ei ole paha syntyessään, meillä on oikeus tehdä valintoja, ja se erottaa meidät eläimistä”. Tämä onkin yksi elokuvan tärkeimmistä sanomista; jokaisessa on taatusti jotain hyvää, mutta jotkut vain kätkevät sen syvälle kovan ulkokuoren alle. Silloin tarvitaan ihmisiä, jotka jaksaisivat katsoa tuon ulkokuoren alle ja huomata se piilevä hyvyys. Abra oli tällainen ihminen; hän ystävysti ihmisen kanssa, jota tunnusti aluksi pelkäävänsä ja kaikkein hulluinta oli se, että Cal myönsi myös pelkäävänsä joskus itseään. Loppujen lopuksi rakkauden puute oli hänet muovannut sellaiseksi, hän ei ollut syntynyt pahaksi. Kukaan meistä ei ole.
Ehkä ainoana miinuksena elokuvaa kohtaan voidaan laskea sen hitaasti lämpenevä ja kasvava kerronta, mutta se ei loppujen lopuksi merkitse millään tavalla katselunautinnon laskeutumista, jos aidosti pitää väkevistä ja puhuttelevista draamoista. James Deanin näytöstähän tämä on alusta loppuun, mutta ei sovi moittia muitakaan näyttelijöitä, varsinkin Julie Harrisin naapurintyttömäinen olemus viehättää silmää mukavasti, samoin kuin Raymond Masseyn esittämä isä, jonka Raamatullinen maailmankatsomus sokaisee hänet poikansa ongelmilta. Viisas kirjahan se varmasti on, mutta rakkautta sekään ei korvaa. Jotkut asiat täytyy vain yksinkertaisesti sanoa tai osoittaa teoilla.
Marlon Brandonin sanoin: “James Deanista olisi voinut tulla suuri näyttelijä, mutta valitettavasti hän hautautui ikiajoiksi omaan myyttiinsä.” Kenties totta, kenties ei, mutta mikään ei voi kyseenalaistaa hänen ehdottomia lahjojaan tällä alalla. Kertakaikkisen upea teos. Kiitos James.
nimimerkki: Acedia
