10-vuotias Nim (Abigail Breslin) asustelee trooppisella saarella kahdestaan meribiologi-isänsä Jackin (Gerard Butler) kanssa. Tytön äiti on kuollut, mutta elämä paratiisisaarella soljuu leppoisasti isän ja eläinystävien kanssa. Nim ajautuu elämänsä suurimpaan seikkailuun, kun Jack joutuu tutkimusmatkallaan myrskyn kouriin ja hänen veneensä vaurioituu. Nim jää yksin saarelle, mutta lopulta tytön avuksi saapuu hänen suosikkikirjojensa kirjoittaja Alexandra Rover (Jodie Foster), joka ikävä kyllä on syrjään vetäytynyt ja lähes kaikkea pelkäävä erakko. Sekä Nimin että Alexandran on löydettävä itsestään uusia puolia selvitäkseen tiukasta tilanteesta.
Nim ja salainen saari on elokuvallisilta ansioiltaan melkoisen kevyttä tavaraa. Tarjolla on kaavamaisesti etenevä tarina, jossa uskottavuus on hataralla pohjalla. Komedia on väkinäistä eikä hahmojen puolesta osaa edes jännittää tosissaan. Näyttelijät tekevät työnsä joko rutiinilla (Butler) tai epäonnistuvat näyttävästi (Foster). Vaikka kuvaus on tyylikästä niin silmien edessä vilahtelee siis epäonnistunut elokuva, vai mitä?
Paitsi että ei ehkä sittenkään, sillä kohdeyleisönsä (8-10-vuotiaiden lapsien) makuhermoon Nim ja salainen saari iskee onnistuneesti. Kun katselin leffaa perheen nuorimmaisen (8 v.) kanssa, niin tuli mieleen onko näitä lasten seikkailuelokuvia edes tarpeellista tarkastella mahdottoman kriittisesti. Samalla kun itse listaa miinuksia ja heikkouksia niin vieressä lapsi eläytyy innokkaasti tapahtumiin ja nauttii silminnähden tarinasta. Hiljalleen itsekin antautuu tarinalle lapsen seurassa ja näkee kaiken vähän erilaisesta näkökulmasta. Elokuvassa ei ole väkivaltaa eikä pelottavaa pahistakaan. Eläinhahmot ovat sympaattisia ja kuvaus sekä maisemat näyttäviä. Kun tehosteetkin ovat maltillisia ja sitä kautta onnistuneita, niin kyllähän tätä lapsen kanssa katselee ihan mielellään.
Gerard Butler pääsee tekemään mielenkiintoista kaksoisroolia Nimin isänä sekä tämän suosikkikirjojen kuvitteellisena sankarihahmona. Homma hoituu sympaattiselta aussinäyttelijältä rutiinilla. Abigail Breslin tekee pitkälti saman tyylistä työtä kuin hänet maineeseen nostaneessa Little Miss Sunshine-komediassa. Jodie Foster taas paljastaa sen, että hänestä ei ole komedienneksi, sillä huippuluokan näyttelijän touhuja on välillä vaivaannuttavaa seurata. Harvassa ovat ne elokuvat, joissa Foster tekee koko näyttelijäjoukon heikoimman suorituksen.
Irtopisteitä täytyy antaa siitä, että elokuvan efektiosasto on maltettu pitää aisoissa. Samanlaista tietokonemössöä kuin vaikkapa Robert Rodriguezin ärsyttävässä Spy Kids-sarjassa ei silmien eteen vyörytetä. Suurelta osin Nim pitäytyy perinteisemmin rakennetuissa tehosteissa ja on jollain tavalla 80-luvun menestysleffan Arkajalkojen ultralight-versio.
Nim ja salainen saari on kertakäyttöviihdettä lapsille sanan todellisimmassa merkityksessä. Se toimii juuri sille kohdeyleisölle jolle se on suunnattukin ja sehän lienee tekijöiden perimmäinen tarkoitus. Tämä on lämminhenkinen seikkailuelokuva, jonka jälkeen ei tarvitse illalla juosta lastenhuoneessa rauhoittelemassa painajaisia pelkäävää muksua.
