Eletään about vuotta 2050 ja maapallo vetelee viimeisiään saasteiden takia. Ihmiskunta on valinnut uudeksi tulevaksi asuinplaneetakseen Marsin. Planeetalle on viljelty jo vuosia systeemejä joiden ansiosta muutto tulee olemaan mahdollista. No, jotain on kuitenkin mennyt pieleen. Elävä organismi on alkanut kadota yhtäkkiä Marsin kamaralta. Viisihenkinen miehistö lähetetään tutkimaan Marsin kamaralle siellä tapahtuneita kummallisuuksia…
Hollykylän porhot yrittivät milleniumin kyljessä herätellä maailmanloppuaiheilla myös uudempaa sci-fibuumia. Aiheena näytti oikein parinkin leffan edestä olevan tuo kaukaisin planeettamme Mars. Red Planet -Punainen planetta ei pysty edes siihen mihin Brian DePalman Operaatio: Mars.
Aiheensa ja lähekkäisten ilmestymisajankohtiensa takia näiden kahden elokuvan vertaamiselta ei voi välttyä. Molemmista kylläkin voidaan todeta että keskinkertaisuutta pidemmälle ei pötkitä edes raketilla. Ongelmana on nimittäin se että molemmissa elokuvissa poikii kaikkien niiden klisheiden summa, jotka on tultu nähtyä jo niin monta kertaa, niin monissa paremmissa sci-fipläjäyksissä. Uudet ajat ja uusi teknologia ainakaan leffoissa ei ole näiden tapausten kohdalla pystynyt tuomaan genreen yhtään mitään uutta.
Carrie-Anne Moss on tämän katsojan mieleen. Val Kilmer hoitaa tonttinsa myös ihan ookoo. Perusluonteeltaankin rentun oloinen Tom Sizemore superbiologina on kyllä jo kaikkea muuta kuin uskottava. Leffa pyöriikin pääasiassa miehistön suhteiden ympärillä. Tämä olisi kyllä ollut juuri se pointti jossa elokuva olisi voinut onnistua. Ajatus siitä että juuri tällä sakilla yksinään olisi periaatteessa mahdollisuus uuden ihmiskunnan perustamiselle on sinänsä hieno. Mutta kun asiat väännetään katsojalle puolivillaisella TV- sarjamaisella saippuaoopperakerronnalla, jossa ei ole jännitteen hiventäkään, niin mikään pläjäyksessä ei sitten oikein onnistu.
