Lähtökohdat elokuvalle Big eivät ainakaan kärsi mielenkiinnottomuudesta. Leffa kertoo joskin klassisen tarinan pikkupojan mahdottoman toiveen toteutumisesta ja tällä kertaa tämä toteutunut unelma asettaa Tom Hanksin esittämään 12-vuotiasta kolmikymppisen ruumiissa. Päärooliin oli alun perin kaavailtu Harrison Fordia, Robert De Niroa sekä Jeff Bridgesia, mutta lopulta päädyttiin 1980-luvulla paremmin koomikkona tunnettuun Hanksiin. En tiedä, mitä leffan tuottajilla on mahtanut pyöriä päässä, mutta De Niron ja Fordin kaltaisten heppujen näkeminen 12-vuotiaan pikkukundin roolissa tuntuu aivan käsittämättömältä, eli hyvä sinänsä, että myöhemmin ihan kunnon leffastaraksikin kohonnut Hanks hoiti pääroolin.
Ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa Bigistä ottanut Tom Hanks paljastuukin jo heti ensimmäisessä kohtauksessaan leffan kantavaksi voimaksi. Mies on tietoinen siitä, että kyseessä on komedia ja ottaakin roolinsa tietyllä tavalla koomisella asenteella, mutta hepusta huokuu myös täysi antautuminen 12-vuotiaan pikkukundin rooliin ja lienee sanomatta selvää, että hyvinhän homma hoituu.
Kenties leffamaailman tunnetuimman ohjaajan pikkusisko, elokuvan toinen käsikirjoittaja Anne Spielberg oli ilmeisesti kaavaillut filkkansa puikkoihin mm. Tappajahain ja E.T.:n velipoikaohjaajaa, mutta tekijät päätyivät valinnassaan vähän tuntemattomampaan Penny Marshalliin (ohjaajan tunnetuin leffa taitaa olla Heräämisiä), joka suoriutuu hommastaan moitteita. Tämänkaltaisen leffa pyörittäminen ei tuntuisi kuitenkaan olevan niin vaikeaa kuin luulis,i joten pidetään se valokeila edelleen pääosamiehessä.
Jos leffan juoni on vieläkin epäselvä, niin voisipa sen lyhyesti kertoa; 12-vuotias Josh Baskin käy tivolissa kertomassa toiveensa salaperäiselle masiinalle, joka lupaa toteuttaa toivomuksen kuin toivomuksen, kunhan kolikko on sujautettu sisään. Seuraavana aamuna poju herää edellisillan toiveittensa mukaisesti aikuisen miehen vartalossa ja perhe kun ei ymmärrä tilannetta, niin hän lähtee New Yorkiin ja saa pestin lelufirmasta.
Vaikka elokuva on yksinomaan Tom Hanksin show, niin sivuosista löytyy kuitenkin jälleen pari tuttua kasvoa, kuten Robert Loggia, John Heard ja Jon Lovitz, joiden hahmoihin ei kuitenkaan pintakosketusta syvemmin tutustuta. Eniten kuitenkin ärsyttää Elisabeth Perkinsin esittämä hahmo, joka todistaa 80-luvun huonoa naisnäyttelijöiden asemaa elokuvissa. Eli vaikka tärkeästä hahmosta on kyse, niin on tämäkin laitettu vain leffan seinäruusuksi ja pakollisen romanssijuonikuvion jatkeeksi. Harmi sinänsä, kun tekijätiimistä löytyy naisia tuotanto- ja käsikirjoitus- sekä ohjausportaasta.
Loppuyhteenvetoa kasatessani voin lyhyesti sanoa, että keskivertoa kertakäyttökomediaa parempi paketti on kyseessä. Hanksista kun puhutaan, niin viimeistään tämä osoitti minulle, että mies ei 80-luvulla ollut huonompi koomikko. Suositukset lähtevät jyrkän simppelisti: hömppäkomedian ja Tom Hanksin faneille.
nimimerkki: JohnRambo
