Jälleen kerran on Suomessa menty tekemään romanttista hömppäkomediaa, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että jälleen kerran on myös onnistuttu. Leffan on käsikirjoittanut ja ohjannut Perttu Leppä, eli sama mies Helmiä ja sikoja- kuin myös Pitkä kuuma kesä -elokuvan takaa. Lepän tyyliin käsikirjoitus on hauska ja hymynkaaren huulille saavia dialogeja löytyy taatusti.
Peruspohjaltaan juoni on kovin tavanomainen. Romeo ja Julia- näytöksen ensi-iltaan on aikaa 8 päivää, kun ailahtelevaisesti käyttäytyvä (liekkö menkat ollu?) Julian näyttelijä Noora (Kuustonen) menee ja murtaa jalkansa. Siinä on sitten ohjaajalla, tuottajalla sun muilla mietittävää, miten tilanne hoidetaan. Kuiskaajana uraauurtava Vilma (Birn) on elämän edetessä pahasti sisäänpäinkääntynyt tyttönen, jolla ei ole elämää kodin ulkopuolella, mutta ylläriylläri tyttö on loistava näyttelijä ja hänet mäiskäistään Julian paikalle. Mitä tapahtuukaan, kun vastanäyttelijänä toimii “nättipoikanaistenkaataja” Lauri (Leppilampi)?
Juonen kliseisyys ei leffan aikana kuitenkaan haittaa pätkääkään, sen verran ovelalla tavalla Leppä elokuvan kokonaisuutta eteenpäin liikuttaa. Onpa kaveri liittänyt elokuvaan kolme kummitustakin. Kyllä! Luit oikein. Romanttinen komedia, jossa on kummituksia voi kuulostaa oudolta, mutta tässä tapauksessa lopputulos on loistava. Sängyn mukana taaplaavien henkiolentojen jutuille ei voi muuta kuin nauraa, kertakaikkiaan loistavasti kirjoitettuja dialogeja nuo. Muutenkaan ohjauksesta ei löydy mitään valittamisen aihetta.
Laura Birn vetää pääosan loistavasti ja söpön aidontuntuisesti. Mitään prinsessakuvausta tässä ei olla yritetty tehdä, mikä osoittautuu hyväksi jutuksi, koska Birn osaa tehdä hahmostaan kaikkien ymmärrettävän tavallisen suomalaistytön, kaikkine virheineen ja puutteineen, vähentämättä yhtään hahmon persoonaa ja valovoimaa. Leppilammen Mikko on saanut roolikseen naistenkaatajahahmon, jonka mies hoitaakin kunnialla. Mitään ylistyssanoja Leppilammen suorituksesta ei kuitenkaan pysty sanomaan. Jäi omasta mielestäni Birnin varjoon. Toki täytyy muistaa, ettei Mikon hahmoa oltu kirjoitettukaan yhtä tarkasti kuin naispäähenkilön. Sivuhenkilöistä ei ole mitään valitettavaa, päinvastoin kerrankin heihin on panostettu kunnolla ja “vilttiketjusta” löytyy niin rämäpäistä lavastajaa, goottityttöä kuin kummituksiakin.
Pidin paljon 8 päivää ensi-iltaan -elokuvasta, sen tunnelma on kevyt ja hauska, juuri sellainen mitä tämänkaltaiselta suomalaisfilmiltä voi odottaa. Toisen katsomiskerran voisi ottaa vaikka heti perään. Ehdottomasti kaikille – jota lajigenre ei suunnattomasti ärsytä – suositeltava pätkä.
