Ruby (Jean Reno) on kivikova ammattirikollinen, mutta hänellä on kuitenkin tunteet. Vogel (Jean-Pierre Malo) loukkaa niitä ja Ruby kostaa viemällä tältä 20 miljoonaa. Rahat ovat ryöstösaalista, joten Ruby pitää saada kertomaan tietonsa poliisipäällikkö Vernet’lle (Richard Berry) jotta saalis voidaan saada takaisin. Soppaan sotketaan kömpelö ja kahdessa viikossa viisi vankia hulluuteen ajanut Quentin (Gérard Depardieu), jolloin ehkä Ruby murtuu ja haluaa alkaa kertoa tietojaan. Ovela pakojuoni saa kuitenkin yllätyskäänteen harvinaislaatuisen tyhmän Quentinin tehdessä oman siirtonsa ja kaksi vankia pääsee pakomatkalle ja kyydistä putoavat poliisit ja gangsterit, joskin yllätystapahtumat pitävät nämä käänteiden tasalla.
Komedia on elokuvagenre, jonka ranskalaiset myös osaavat tehdä. Francis Veberin ohjaama rikoskomedia omaa muutamia tummia hetkiä, joskin pääpaino on tyhmän sankarin ja itsepäisen antisankarin pakomatkassa mikä ei todellakaan suju suunnitelmien mukaan. Huumoria revitään pääasiassa tyhmän Quentinin aiheuttamista reaktioista, joskin sävy ei missään nimessä ole pilkallinen. Tyhmä, mutta avomielinen ja hyväsydäminen Quentin vain sattuu olemaan vaikeissa paikoissa ja omaa suorastaan maagisen taidon onnistua tekemään oikein ja improvisoida ratkaisuja, jotka kumma kyllä toimivat ja lisäksi hän omaa valtavan määrän ruumiillista voimaa. Valitettavasti hän ei tiedä mitään tuosta ja ei suostu olemaan hiljaa.
Jean Reno toisena, kovana ja armottomana antisankarina on luonnollisesti karu, karismaattinen ja päämääränsä keskittynyt, mutta hänessä on jotain sellaisia inhimillisiä puolia jotka kumma kyllä ovat ilmiselviä tyhjäpäiselle Quentinille vaikka kukaan Rubyn ehkä tunteva ei sellaisia edes usko olevan olemassa.
Richard Berry on hyytävän ovela poliisi joka huomaa erinomaisen ovelan juonen ja lähtee purkamaan sitä ja Jean-Pierre Malo on suorastaan niljaa tihkuva gangsterirumilus. Sivurooleissa on siis vakuuttava joukko ketkuja rikollisia ja höynäytettäviä santarmeja, joskin huumori pysyy heidänkin käsittelyssään mukavan lämpimänä. Huumoria on rennosta dialogista visuaalisiin vitseihin asti ja joitakin niistä ei rakenneta loppuun asti, mikä osoittaa ohjaajalta kokonaisvaltaista ymmärrystä hauskuuttamisesta.
Lopputulos on hauska, joskaan mitään huutonaurua aiheuttavaa sekoilua ei luvassa ole. Sen sijaan miellyttävästi huvittavia hetkiä on luvassa lähes katkeamattomalla syötöllä ja tunnelma pysyy mukavan kevyenä koko ajan. Kevyt, mutta maukas elokuvallinen välipala.
