Loistavan Lars von Trierin elokuva Melancholia on kertomus masennuksesta ja maailmanlopusta. Katastrofielokuvana se on erityisen kiehtova. Poissaolollaan loistavat kiljuvat ihmismassat, liikennekaaokset ja joku Tom Cruisen tapainen nimekäs miesnäyttelijä, joka pelastaa päivän aina niin kauan kuin se on ylipäänsä mahdollista.
Melancholian päähenkilöt – ja sankarit – ovat naisia; tarkemmin sanottuna kaksi siskoa, Justine (Kirsten Dunst) ja Claire (Charlotte Gainsbourg). Elokuva jakaantuukin kahteen lukuun, jotka on nimetty siskosten mukaan.
Ensimmäisessä osassa vietetään Justinen häitä hulppeassa kartanossa. Vierasjoukon keskellä morsian säteilee onnesta, mutta pienet katoamiset ihmisten silmien alta kertovat toista. Kun Justinen pitäisi olla leikkaamassa hääkakkua, hän nukahtaa siskonpoikansa petiin, käy kylvyssä ja järjestelee hyllyillä lepääviä kuvia mieleisekseen. Sulhanen Michael (Alexander Skarsgård) on ymmärtäväinen, sillä hänen rakas vaimonsa on masentunut. Sitä paitsi Justine yrittää silti niin kovasti olla onnellinen heidän päivänään.
Myös Justinen omat sukulaiset pettyvät hänen katoamistempuistaan – jopa ylipäänsä koko häistä. Hänen äitinsä (Charlotte Rampling) ilmoittaa suureen ääneen halveksuvansa avioliittoa ja kehottaa tytärtään nauttimaan siitä niin kauan kuin se kestää. Justinen ja Clairen isä (John Hurt) taas on saapunut paikalle kahden Betty-nimisen naisen kanssa ja erehtyy kutsumaan myös Justinea Bettyksi.
Rikkinäisestä perheestä Claire vaikuttaakin olevan kaikista ”normaalein”. Hän on vain säikky, kun on kyse Maan läheisyyteen ajautuneesta Melancholia-nimisestä planeetasta. Claire pelkää, että suuri planeetta törmää maahan, vaikka hänen asioista selvää ottava miehensä John (Kiefer Sutherland) vakuuttaakin, ettei niin tule käymään. Tiedemiehet tietävät, että Melancholia vain ohittaa Maan ja ettei maailmanloppua tule. Justine taasen suhtautuu planeetan mahdolliseen törmäämiseen tyynesti, sillä hänen mielestään maailma on paha.
Melancholia on todella kaunis elokuva, jossa jokainen kuva hivelee katsojan silmää. Hiljaisesti etenevän planeetan läheisyys tuntuu painostavalta koko toisen osan ajan. Ensimmäisessä osassa painostavuudesta antavat vihiä elokuvan loistava tunnussävelmä ja Justinen kiinnostus taivaan tähdistöä kohtaan. Aavistaako hän, mitä on tulossa?
Sankarihahmoina Justine ja Claire ovat hyvin erilaisia kuin maailmanloppuelokuvissa voisi kuvitella näkevänsä: Claire pelostaan ja Justine sairaudestaan huolimatta hyväksyvät tapahtuvan. He seisovat yhdessä Clairen Tim-pojan kanssa kolmisin, kun muita ei enää ole.
