Ilsa, She Wolf of the SS ei ole millään standardeilla hyvä elokuva. Tällä Don Edmondsin klassikolla on tasan kaksi kantavaa teemaa: väkivalta ja seksi. Väkivalta elokuvassa on iljettävän sadistista ja brutaalia kiduttamista ja silpomista, seksi taas pornoelokuvamaista suorittamista höystettynä naurettavan kliseisillä saksankielisillä huudahduksilla. Elokuvan alussa tekijät vakuuttavat toivovansa, ettei mitään tällaista enää koskaan tapahtuisi missään, ja vaikka joku kovasti pinnistellen voisi tulkita filmin ”muistutukseksi” natsien karmeista ihmiskokeista ja keskitysleireistä, on tekijöiden tärkein tarkoitus kuitenkin ollut yksinkertaisesti repiä b-elokuvafaneilta ja ”thrill-seekereiltä” rahat pois. Ilsa, She Wolf of the SS on siis vähintäänkin kyseenalaista ”guilty pleasure”-tavaraa, joka vetoaa katsojansa kaikista syvimpiin ja alhaisimpiin vietteihin.
Niin. Paikoittain jopa huvittavan tökerö leffa sisältää niin graafista ja häpeilemätöntä kuvastoa, että ihan normaalia katsojaa elokuvan ei pitäisi naurattaa, vaikka vahva camp –ja kalkkunafiilis ilmassa roikkuukin, mistä syystä elokuvan tarjoamat raakuudet jaksaa katsella sen pahemmin häiriintymättä. Näyttelijät ovat suurimmalta osalta todella pökkelöitä, mutta itse pääpiru Dyanne Thornelle on myönnettävä pisteet. Kuvaushetkellä yli nelikymppinen, aiemmin lähinnä komediennena tunnettu nainen on paikoittain lähes pelottava elokuvan uhkeana nimihenkilönä. Ohjaaja Edmonds kuljettaa löyhää juonta lähinnä kidutus/seksikohtauksesta toiseen, leikkaus on tökeröä ja huvittavasti korkkarisaksaa ja englantia sekoittava dialogi todella typerää.
Juu. Ilsa, She Wolf of the SS ei, kuten todettua, ole millään standardeilla ”hyvä elokuva”, ja sen törkeä brutaalius estää myös varsinaisen ”niin huono, että se on jo hyvä” –fiiliksen syntymisen. Mutta. Mielenkiintoinen ja omassa genressään merkittävä teos se kiistämättä on. Oikeastaan se on niin hieno oppikirjaesimerkki eksploitaatioelokuvasta, ja ennen kaikkea sen tästä alalajista, että se on jo ällistyttävää.
Kyseessä on elokuva, josta tuli yllätyshitti, ja joka synnytti sittemmin joukon jatko-osia ja jäljittelijöitä. Genre-elokuvana Ilsa-sarjan ensimmäinen osa on erittäin toimiva, sillä se sisältää kaikki tyylilajille ominaiset kliseet, ja oikeastaan jopa loi suurimman osan niistä. Roskana ja tietoisena b-elokuvana teoksella on myös hetkensä: häpeilemättömyytensä ja anteeksipyytelemättömyytensä takia se on suoraviivainen ja varsin vahva leffa. Se on nihilistinen ja shokeeraava, groteski opastus eksploitaation kyseenalaiseen, moraalisesti vääristyneeseen ja iljettävään, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi niin kiinnostavaan maailmaan. Kyseisestä elokuvatyypistä kiinnostuneiden kannattaakin katsoa ensimmäinen Ilsa-elokuva melko nopeasti.
Näin ollen todettakoon, että laatuelokuvaa hakevat voivat jatkaa hakemista. Ilsa ei ole juonivetoinen filmi tai mikään kepeä feelgood-juttu, mutta omalla, kierolla tavallaan se on erittäin mielenkiintoinen ja nautittava johdatus eksploitaatioelokuvaan. Trash-faneille, marginaalielokuvan ystäville ja esimerkiksi elokuvaväkivallan kehityksestä ja kuvauksesta eri aikakausina kiinnostuneille filmifriikeille She Wolf of the SS on suorastaan pakollista katseltavaa.
