Ensiksi hyvät asiat – Matkalla Beetlehemiin yrittää esitellä kuvastossaan jotain muuta kuin ylimaskeerattuja suurstaroja (vrt. Kymmenen käskyä vuodelta 1956) ja lisäksi se tuskin tulee suututtamaan ketään, joka toivoo näkevänsä kivan kristillisen joulukertomuksen. Mainittakoon nyt myös positiivisena asiana, että Joosef (se Marian mies siis, eikä naapurin talonmiehen serkku) on hyvin kirjoitettu ja näytelty henkilöhahmo. Mies on kuitenkin koottu niin pienistä paloista elokuvaan, että lopputulos on ihan jo sen vuoksi onnistunut. Oscar Isaac tekee roolissa hienovireistä työtä.
Sitten ne huonot asiat… Kun elokuvan ohjaa nainen, häneltä saattaa odottaa jotakin omaperäistä. Mutta Catherine Hardwicke ei ole Jane Campion tai Sofia Coppola. Toisaalta, Mike Richin käsikirjoituskaan ei niin kummoinen ole. Se yrittää tehdä Raamatun tekstistä realistisen tuntuista kudelmaa, mutta a) emmehän voi mitenkään tietää, millaisia olivat esimerkiksi ihmisten ajatukset runsas 2000 vuotta sitten, kun jo parin sadan vuoden takaiset ajatukset voivat olla konstikkaita selvittää; b) digitaalisesti ehostettu tähtitaivas ei ainakaan jätä kovin todentuntuista kuvaa, puhumattakaan muutamista muista kuvankorjauksista. Kristillinen yliluonnollinen on leffassa koko ajan läsnä, mutta perinteisen sadunomaisesti kuvattuna. Poikkeuksena voi oikeastaan mainita enkeli Gabrielin (Alexander Siddig, trekkereille paremmin tuttu tohtori Bashirina), joka on siivetön ja melkoisen karvainen ilmestys. Jaa, jos sellainen hemmo tulee joskus puskissa tai kujalla vastaan, niin älkää lapsikullat vain lähtekö mukaan. Siis vaikka sedällä olisi mitä namia taskussa tahansa.
Huonoa rainassa on osaavan Ciarán Hindsin hukkaan heittäminen ja tapa, jolla viisaat tietäjät on päätetty esittää. Arvokkaista tietäjistä on muokattu kolme muka-hauskaa säheltäjää. Nämä pellet ovat kuin X-Filesin tiedenörttejä, mutta kömpelöine vitseineen sitäkin poppoota surkeampia ja samalla lähes täydellisessä ristiriidassa koko elokuvan luonteen kanssa. Eikä siinä vielä kaikki; Mariana nähtävä Keisha Castle-Hughes ei saa koko rainan aikana kuin parissa kohtauksessa silmiinsä sellaista pilkettä, että hänet voisi uskoa esittämäkseen henkilöksi. Tyttöriepu on suurimman osan leffasta sen näköinen kuin miettisi, tykätäkö enemmän omenista vai päärynöistä. Ja nehän eivät kuulu asiaan tietysti ollenkaan. Kaiken huipuksi Matkalla Beetlehemiin sisältää kenties maailman vanhimman vastasyntyneen syntymän (lukuun ottamatta ehkä Spede Pasasen koeputkikokeilua 1979). Luulisi vähän tuoreemman näköisiä vauvoja riittävän myös elokuviin, kun niitä amerikkalaiset sairaalasarjatkin ovat pullollaan.
…Mutta, mutta. Jos elokuvaa ei lähde katsomaan kriittisesti, ja haluten vain nauttia suhteellisen väkivallattomasta perhekertomuksesta, se saattaa tuoda ihan hyvän mielen. Kuten niin monet kiiltokuvat.
