Kerronko syyn, miksi minä pidän juuri tästä tekeleestä kaikkein eniten (kauhuleffoista siis)? Jos ei kiinnosta kuulla, en suosittele sitten lukemaan koko arvostelua, sillä en voi sille mitään, että kaikista näkemistäni kauhuelokuvista tämä teki suurimman vaikutuksen.
Hyvät syyt tämän leffan mahtavuuteen: kirja perustuu Stephen Kingin – lempikirjailijani – romaaniin, ja tämän on ohjannut Stanley Kubrick – lempiohjaajani – ja leffan pääosassa on Jack Nicholson – lempinäyttelijäni. Kaikki yhteen, tuloksena on Hohto – lempielokuvani.
Liioittelenko? Puhunko puppua? Ne, jotka väittävät niin, voivat todeta, että vastaus on täysin väärin. En minä turhaan kehunut näitä vaan kerroin juuri, miksi tämä on hyvä. Kumminkin, pahoittelen niille, jotka ovat todenneet tämän leffan olevan toista maata.
Itse elokuva poikkeaa hyvin paljon kirjasta, vaikka juonen kulku on ihan sama (en rupea toistamaan, sillä sitä on jo möläytetty jo näissä aiemmissa arvosteluissa). Kubrick on vaan mennyt vähän muokkaamaan, ja kummitustarinasta saadaan psykologinen kauhutarina. Ikävää, ettei King oikein mieltynyt tähän pätkään, vaan teki vuonna 1997 minisarja-version, joka on selvä susi tähän verrattuna. Ei pahalla, King, mutta…
Kauhutunnelma luodaan enintään pelottavilla näyillä, kaksosilla (jotka yhdessä kohtaa ilmestyvät sairaan pelottavalla tavalla) sekä huone 237:n (kirjassa 217) kylpyhuoneessa oleskelevalla naisella. Musiikit ovat hirveitä – hyvällä tavalla – ja koko leffa on sitä luokkaa, etten suosittele katsomaan tätä öisin ja volyymet täysillä. Se voisi muuten jäädä katsojan viimeiseksi kerraksi, kun katselee tätä leffaa semmoisena hetkenä. Se on jo riittävän kammottava päivisin ja hiljaisena.
Sitten ohjaajaan. Kubrickin leffoja on ennenkin nähty mm. Kellopeliappelsiini ja Full Metal Jacket, mutta Hohto on kyllä hienoin suoritus herralta. Kubrick on selvä nero, siksi minä keräilenkin hänen leffojaan, jos ne sattuvat näkyville.
Kameroista (joista en ole yleensä maininnut missään arvostelussa): erittäin hyviä. Kun Danny kulkee kolmipyöräsellä Overlook-hotellin käytävillä, jo pelkkä ajatus, mitä kulman takana on, saa ihokarvat nousemaan vaikka en minä pelkää, koska olen nähnyt pätkän jo monesti.
Näyttelijöistä. Jack Nicholson ei olisi ollut kovinkaan hyvä täysin kirjaan pohjautuvassa, mutta Kubrickin muokkaamassa Jack Torrancen rooli on mitä mahtavampia. Jo nähtyäni ensimmäistä kertaa tämän leffan Jackin näkeminen kertoi, että tämä olisi se hullu, joka siksi tekee tästä mainion. Shelley Duvallin esittämä Wendy ei ole niinkään vaikuttava, mutta pelokkaat kasvot sanovat aivan muuta. Scatman Crothers on myös hyvä Overlookin kokkina, mutta jää varjoon mestarilliselle lapsinäyttelijälle Danny Lloydille, joka esittää itse Danny Torrancea, joka hohtaa. Pihkura, miksi hän ei esiintynyt muissa leffoissa kuin tässä? Miksi tämän piti olla pennun ainoa roolisuoritus? Miksi? Miksi?
No, lopetanpa miksittelyt ja taidankin päättää tämän arvostelun. Jotkut varmaan pitävät minua liian puoluellisena tätä pätkää kohtaan, mutta minkäs sille mahtaa? King keksi hienon tarinan, mutta maestromme Kubrick – rauha hänen sielulleen – teki jotain, mistä kukaan kauhufani ei voi olla pitämättä.
nimimerkki: Blairoid
