Antoine Fuqua on oikein lupaava tämän hetken toimintaohjaaja. Herra on noussut elokuvamaailmaan musiikkivideoiden kautta. Training Day vuodelta 2001 on yksi suosikkejani rankkuudensa ansiosta, eikä tämäkään filkka kauaksi jää.
Shooterin juoni on kuin mistä tahansa jenkkiläisestä salaliittoaiheisesta toimintatrilleristä. Kenraali Isaac Johnson (Danny Glover) pyytää Bob Lee Swaggeria (Mark Wahlberg), arvostettua merijälkäväen tarkka-ampujaa suunnittelemaan Yhdysvaltain presidentin salamurhan. Idea tässä on se, että Swaggerin avulla voitaisiin estää presidentin oikea salamurha. Hommat kuitenkin mutkistuvat heti, ja meno yltyy raivoisaksi kissa ja hiiri -leikiksi.
Wahlberg vetää roolinsa harvinaisen hyvin karskina ex-merijalkaväenmiehenä. Hänen tulkintansa petetyksi tulleesta suhteellisen kylmäverisestä tappajasta, jolla kuitenkin moraaliset arvot ovat kunnossa, on erittäin intensiivinen. Kaveri on joko täysin omistautunut roolilleen tai on syntynyt näyttelemään antisankareita.
Kate Mara Bobin entisen tähtääjän ex-vaimona, Sarah Fenninä, myös on oikein hyvä työssään. Tämä käy erinomaisesti ilmi elokuvan puolenvälin jälkeen. Danny Glover taas näyttelee elokuvan umpikieroa pahista. Itse en ole häntä moisissa rooleissa koskaan nähnyt, johtuen varmaan hänen lempeästä olemuksestaan. Puolestani Glover saisi tästä lähtien näytellä ainoastaan pahaa poikaa, sillä suoritus elokuvassa on ensiluokkainen.
Ainoa elokuvan ärsyttävä heppu lienee Michael Peña FBI-agentti Nick Mephiksenä. Ei hän mikään susisurkea ole, mutta harvinaisen tylsä ja ilmeetön verrattuna pätkän muihin värikkäisiin ja osaksi mystisiin hahmoihin. Peñan roolisuoritus verottaa ikävästi hieman pistettä, mutta ei onneksi pilaa kokonaisuutta juurikaan.
Tarina kulkee nopeasti ja vakaasti, eli hengähdystaukoja ei jaella. Fuqua ohjaa toimintaa taidolla, aivan kuin McTiernan aikoinaan ohjasi ensimmäisen Die Hardin. Toiminta on kunnon tavaraa, armottomaan vanhanajan tyyliin; tekoverta ei säästellä ja raajakin lentää. Jos elokuva olisi ollut yhtään rankempi, takakannessa todennäköisesti komeilisi K-18-leima. Vaikka elokuvalla on hieman yli kaksi tuntia pituutta, on turhanpäiväiset kohtaukset jätetty taka-alalle. Suurena plussana mainittakoon, että ylihikisiltä seksikohtauksilta on vältytty.
Maisemat leffassa vaihtuvat suhteellisen tiheään, mikä tuo menoon mukavaa piristystä. Komeimmat taistelut käydäänkin aivan jossain muualla kuin suurkaupungin tohinassa. Musiikki taas on toimintaleffoille tyypillistä nopeatempoista, hieman teknontapaista tykitystä. Ei yhtään huonoa ja sopiikin hyvin leffan henkeen.
Vaikka patriotismi on elokuvassa lähestulkoon koko ajan läsnä, se ei pääse ärsyttämään. Bob Lee ikään kuin taistelee sitä vastaan, kun kierot ylempiarvoiset ajattelevat vain omaa napaansa ja isänmaataan.
Kaiken hyvän lisäksi elokuvan visuaalinen ilme on todella komeaa katseltavaa. Helikopterit räjähtelevät komeasti, viholliset kaatuilevat tyylikkäästi luoteja vastaanottaessaan ja räjähdykset paiskovat ruumiita oikein hienosti.
Kaikinpuolin Shooter on mitä mainiointa toimintatrilleri-viihdettä viime vuosilta. Toiminnan kannalta ei aivan ylletä Rambon (2008) tasolle, mutta kyseessä on kirkkaasti vuoden 2007 kovin toimintapaukku. Kaikille 15-vuotiaille ja vanhemmille helposti suositeltava elokuva.
