Frances Ha on amerikkalaisen ohjaajan Noah Baumbachin (s. 1969) mustavalkoinen elokuva.
Frances (27 v.) on Sacramentosta kotoisin oleva tanssija, joka asuu kouluaikaisen ystävänsä Sophien kanssa yhteisessä asunnossa New Yorkin suurkaupungissa. Huomaamattaan aikuisikään ehtineet neitoset viettävät sinkkuelämää, johon kuuluvat kotibileet, vaihtuvat poikaystävät ja leikkisän kujeileva meuhaaminen kotioloissa. Sophie muuttaa yhteen toisen tytön kanssa, Frances jää yksin, muuttaa asumaan kahden nuoren miehen kanssa, tanssii jalkakäytävällä matkalla kotiin, saa potkut, puhelee sekavia (myös kauniilla tavalla sekavia) kutsuilla, matkustaa tyhjätaskuna Pariisiin jne. Elokuvan tyylilajina lienee komedia, mutta todentuntuisuus tekee siitä paikoitellen hiuksianostattavaa seurattavaa. Minun kysymykseni kuuluu: voiko joku tosiaan elää kuten Frances? Pelkään, että minulle vastataan balettikuoron elkein: voi ja vielä paljon hupsumminkin! Jossain vaiheessa Frances saa kuulla itsestään luonnehdinnan, jonka mukaan hän näyttää aika vanhalta, mutta ei aikuiselta.
Elokuvan keskushahmo Frances on sosiaalinen tyyppi, mutta silti sosiaalisuudessaan hyvin kömpelö. Se saattaa kuulostaa epäloogiselta, mutta juuri sen seikan korostuminen taitaa olla elokuvan parasta antia. Ehkä juuri siitä syystä kirjoitan tätä arviota? Ihminen on epälooginen olento, siten myös elokuvien loogisesti käyttäytyvät hahmot ovat oikeastaan epätosia. Frances on pelottavan todellinen. Hän elää ruusuisissa nuoruudenkuvitelmissa ”antaa palaa” -asenteella eikä meinaa huomata, että ajan kuluessa hauskana vitsinä heitetty ”totally undateable” alkaa muodostua vakiintuneeksi tosiasiaksi. Eikä se tietenkään päde ainoastaan Francesiin itseensä, mutta vaikka sanontaa elokuvan loppupuolella tarjotaan hänelle kädenojennuksena, ei Frances taida tajuta sitäkään. Mustavalkoisesta komediasta voisi helposti muodostua musta komedia, mutta onneksemme ohjaaja vapahtaa katsojaa rakentelemalla Francesin hapuilevalle elämäntyylille jonkinlaisen pikku kruunauksen. Onko loppu onnellinen ja mitä sitten tapahtuu, sen saa katsoja itse päätellä.
