Australia, tuo monien kummallisten maa, oli myös joskus kovan luokan elokuvamaa. Kaikki tietävät Mel Gibsonin Mad Maxin jatko-osineen. Se, mitä kaikki eivät tiedäkään, on kolikon kääntöpuoli. Samassa maassa tehtiin myös monta unholaan painunutta eksploitaatio elokuvaa, joita kutsuttiin ozploitaatioksi. Not Quite Hollywood kertoo kaikille tarinan tästä kolikon toisesta puolesta.
Dokumentti on jaettu kolmeen osaan, joissa kaikissa puidaan eri genrejen ozploitaatio-versioita. Ensimmäisessä osiossa käsitellään komedioita sekä niitä seuranneita seksikomedioita. Heti alussa käy selväksi, että Australiassa on ollut äärimmäisen tiukka sensuuri ja sen vapauduttua ohjaajat ja muut elokuvantekijät alkoivat tuomaan kankaalle paljon paljasta pintaa. Seksikomedioiden sisältö oli useimmiten ontto, koska niiden tarkoitus oli viedä elokuvasensuuri äärimmäisyyksiin. Ennen kielletyt häpykarvat olivat mukana lähes jokaisessa kohtauksessa. Alapääkarvoituksen lisäksi mitään muutakaan ei enää häpeilty. Kaikki, mitä sai näyttää, se myös näytettiin.
Toisessa osiossa paneudutaan kauhuelokuviin. Ozploitaatio-kauhu oli todella halpaa, mutta mukaan oli eksynyt muutamia helmiä. Varsikin Patrick (1978) oli niin suuri menestys, että italialaiset tekivät siitä oman versionsa. Eikä olekaan kieltäminen, etteikö kyseinen raina olisi mielenkiintoinen. Elokuva, jossa mies makaa koomassa, mutta hänellä on silti silmät auki. Tämä kuulosta jo niin hauskalta, etten yhtään ihmettele Tarantinon halunneen Uma Thurmanin pitävän silmiään auki Kill Billin koomakohtauksessa. Tarantinon puheiden mukaan Uma kuitenkin kieltäytyi tekemästä niin, koska se ei olisi ollut realistista.
Muitakin hyviä kauhuhelmiä esitellään, joista mainitsemisen ansaitsevat Turkey Shoot ja Next of Kin. Molemmat elokuvat edustavat erilaista kauhua. Turkey Shootissa on paljon halpaa gorea eivätkä monet elokuvassa haastateltavista halua myöntää, että heidän kotimaassaan on moista sontaa tehty. Next of Kin sen sijaan ei herätä niin voimakkaita tunteita, vaikka kyllä sekin kerää omat haukkunsa. Ainostaan Tarantino pystyy hehkuttamaan molempia elokuvia, joka ei sinällään ole mikään meriitti, koska äijä nyt hehkuttaa jokaista elokuvaa dokkarin aikana.
Kauhuosio oli niin sykähdyttävä, että jäin todella innolla odottamaan mitä luvassa olisi seuraavaksi. Kolmannessa ja samalla viimeisessä katsauksessa tutustutaan toimintaelokuviin, joihin lukeutuu supersuosittu Post-Apocalypse. Genren juuret ovat kotoisin Australiasta, ja ensimmäistä Mad Maxia pidetään koko Post-apocalyptisen meiningin aloittajana. Todellisuudessa Mad Max oli kuitenkin enemmän kostotarina kuin ydintuhon jälkeiseen aikaan sijoittuva elokuva. Tästä pikkuseikasta huolimatta elokuvan ohjannut George Miller ansaitsee kriitikoiden suitsutuksia. Miller on ainoa ohjaaja, joka saa positiivista tunnustusta kollegoiltaan ja muilta elokuva-alan asiantuntijoilta. Hauskinta on se, että mies on oikealta ammatiltaan lääkäri.
Muitakin toimintaelokuvia Australiassa tehtiin. Näistä parhaiten mieleen jäi The Man from Hong Kong. Kaikki elokuvan tuotannossa mukana olleet sanoivat vihanneensa Jimmy Wang Yuta, joka esitti miestä Hong Kongista. Tuotanto ryhmä muistelee, miten vaikeaa Yun kanssa oli tehdä töitä. Hän olisi halunnut ohjata elokuvan ja oli koko ajan jakamassa neuvojaan ohjaajalle. Jopa IMDB:ssä hänet on merkattu elokuvan toiseksi ohjaajaksi. Lisäksi hänen aggressiivinen näyttelemisensä oli melkein liikaa Gerge (007) Lazenbylle, joka oli yhdessä kohtauksessa kirjaimellisesti liekeissä.
Not Quite Hollywood on hauska, mutta hyvin asiapainotteinen katsaus Australia elokuvatuotantoon. Osa elokuvista saa katsojan jakamaan kriitikoiden myötähäpeän tunteen, mutta toinen osa leffoista vaikuttaa a-luokan camp-viihteeltä. Kaikesta on kuitenkin nähtävissä, että elokuvia tehneet ovat todella nauttineet siitä, mitä tekivät.
Elokuvaa on vaikea arvostella, koska se koostuu lähinnä haastatteluista, pienistä pätkistä eksploitaatioelokuvia ja hauskoista välianimaatioista. Kuitenkin ohjaajalla on ollut selkeää rytmitajua. Haastattelut ja leffaklipit on saatu laitettua mukavasti sekaisin. Musiikit antavat kivan lisäsävyn. Animaatio ja musiikit tukevat toisiaan hyvällä tavalla ja antavat elokuvalle pitkäkestoisuutta. Katsoja ei edes huomaa, kun tunti 40 minuuttia on vierähtänyt. Niin hyvin Not Quite Hollywood vie mukaan.
R&A-katalogissa sanottiin, että elokuvan nähtyään on lähes pakko tilata läjä mauttomia aussileffoja. Kovin väärässä ei oltu, sillä mielenkiinto kengurusaaren elokuvia kohtaan on nyt suurempi kuin koskaan. Kiva nähdä, että Australiasta tulee muutakin kummallista kuin vesinokkaeläimet.
