Jo ensimmäisellä kaudellaan Monty Python vilautti todellisia kynsiään absurdin, surrealistisen huumorin tekijöinä. Toisen kauden alkaessa meno ei suinkaan hilliinny, vaan kiihtyy suorastaan mestarilliseksi komediaksi. Mikään ei ole liian pyhää säästyäkseen pilkkakirveen iskuilta ja ennen kaikkea poliitikot (laajana ryhmänä) saavat niin monta iskua että heikkohermoiselta repeää aivoverisuoni nauramisesta.
Pythonin esiintyvä kvintetti pyörittelee rooleja ja arkkityyppejä ympäriinsä. Graham Chapmanin arvovaltainen olemus on mitä tehokkain vastakohta vetoomukselle tervejärkisyyden puolesta ja John Cleese on suorastaan loistava Arthur Figgis, eli perinteinen ja ammattinsa vakavasti ottava kylähullu. Michael Palinin leppoisa olemus on hykerryttävä vastakohta niljaisille omituisuuksille ja Eric Idlen verbaalikyvykkyys on vertaansa vailla. Terry Jones on lähes näkymätön tukipilari ja tekeepä animaattori Terry Gilliam muutamia esiintymisiä. On mahdotonta sanoa kuka tekee parhaimman suorituksen, sillä Monty Python on kaikista osista koostuva koneiso mille Carol Cleveland antaa tarpeellista naiskauneutta.
Klassikkosketsien määrä ja laatu on pyörryttävän korkea ja niidenkin välissä olevat sketsit ovat mestarillisia, kuten myös Gilliamin saumattomat animaatiot. Tajunnanvirtamainen sekamelska tuo ilmi Piraija-veljeksistä kertovan reportaasin, esittelee valtion virkamiehen työpäivän Hupsun Kävelyn Ministeriössä ja muutamia muitakin silkkoja komedian huutonauruhauskoja, mutta nerokkaan älykkäitä mestariteoksia on mukana.
Lyhyesti sanoen erinomaisen alun jälkeen tulee vielä mestarillisempi jatko.
