Star Trek II: The Wrath of Khan oli koukku, joka nosti legendaarisen Enterprisen vihdoinkin ylös tuhkasta. Ensimmäisen Star Trek -elokuvan muodostaman epätasaisen kokeellisen sotkun jälkeen oli virkistävää nähdä toimiva ‘jännäri’.
Ylinäyttelijöiden kruunaamaton kuningas, William Shatner astuu ikääntyvänä kapteeni Kirkinä jälleen alukseensa. Seurassa jatkaa vanha tuttu miehistö Leonard Nimoyn esittämän Spockin ja DeForest Kelleyn esittämän McCoyn johtamana. Tarinan johdantona näemme Kirkin, joka painii kuvaennollisesti menneisyytensä haamujen kanssa, ja itse tarinana kirjaimellisen menneisyyden haamun paluun. Televisiosarjan ensimmäisen kauden Space Seed -jaksosta tuttu antagonisti Khan (Ricardo Montalban) on palannut etsimään kostoa.
Käsikirjoittajat Harve Bennett ja Jack B. Sowards ovat hakeneet selkeästi edellistä osaa klassisempaa linjaa tekstilleen, ja tämä osoittautuu suorastaan riemuvoitoksi. Wrath of Khan on melko pitkälti riisuttu filosofisesta pohdinnasta ja ajan ja paikan käsitteillä leikkimisestä – joka on ratkaisuna äärimmäisen rohkea, sillä nämä kaksi elementtiä ovat Star Trek -konseptin tärkeimmät rakennusaineet. Ilman tarpeetonta tähtäämistä korkeammalle, kuin mitä tilanne vaatii, saatiin aikaan yksi parhaista sarjan elokuvista. Näyttelijöiden – ja heidän henkilöhahmojensa – välinen kemia ja Nicholas Meyerin tasaisen laadukas ohjaus toimittivat käsikirjoituksen komeasti filmille.
Tietenkin Wrath of Khan sisältää oman liutansa mietoja kliseitä ja kohtauksissa on havaittavissa yliampuvuutta, jota on ajoittain vaikea ottaa vakavasti. Annetakoon tämä kuitenkin anteeksi, sillä kyseessä on scifitrilleri 1980-luvun Hollywoodista. Järkytyshän olisi nimenomaan, jollei se hieman koettelisi rajoja. Jatkoa seurasi Star Trek III: The Search for Spock -elokuvan muodossa.
