Kliseisen hauska haamujahti toisessa maailmansodassa.

12.12.2020 19:05

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Ghosts of War
Valmistusvuosi:2020
Pituus:94 min

Vuoden 2004 Ashton Kutcherin tähdittämän trillerin (Perhosvaikutus) ohjaaja & käsikirjoittaja Eric Bress ei kyseisen elokuvan jälkeen oikein koskaan saanut seuraavaa vaihdetta uralleen. Muutamien tv-sarjojen kanssa työskennellyt ja (Final Destination) elokuvasarjaan pari käsikirjoitusta tehnyt Eric Bress palaa takaisin elokuvien pariin ohjaamallaan ja käsikirjoitamalla sota ja kauhuelokuvaa keskenään sekoittavassa Ghosts of War elokuvassa josta ei etukäteen kannata hirveästi tietää mitään.

Ranska vuonna 1944. Natsit pitävät julmasti valtaa ympärillä. Viisihenkinen sotilasryhmä Chris (Brenton Thwaites), Tappert (Kyle Gallner), Butchie (Alan Ritchson), Kirk (Theo Rossi) ja Eugene (Skylar Astin) saavat kesken natsien lahtaamisen ohella tehtäväkseen mennä turvaamaan lähistöllä oleva suuri kartano. Perille päästyään koko paikka vaikuttaa autiolta, mutta pian sotilaiden ympärillä alkaa tapahtua erikoisia sattumia ja samalla alkaa tuntua kuin he kokisivat samoja asioita uudestaan. Lopulta he löytävät kertomuksen samassa kartanossa aikoinaan asuneesta perheestä jonka julma kohtalo on pistänyt liikkeelle natsejakin pahempia voimia.

Ghosts of War on harmittoman viihdyttävä toiseen maailmansotaan sjoittuva kauhuelokuva. Eric Bress ei kertaakaan yritä keksiä ruudinkäryisestä aikakaudesta kertovaa kauhuelokuvaa uudestaan, mutta Ghosts of War nappaa mukaansa ja vie hullunkuriselle matkalle sodankauhujen keskelle. Eric Bressin käsikirjoittama Ghosts of War nähdään ja koetaan viisihenkisen sotilasryhmän näkökulmasta joista jokainen kokee ympärillä riehuvan sodan omalla tavallaan.

Eric Bress osaa luoda tarinan keskellä muutaman visuaalisesti kekseliään kauhukohtauksen joista varsinkin kylmän rauhallinen avauskohtaus ja natsien hyökkäys kartanoon keskellä yötä saavat tunnelmaan mukavasti ryskettä mukaan. Ghosts of War elokuvan kauhuefektit ovat pariin otteeseen sopivan häijysti toteutettuja joista varsinkin muutamat natsisotilaat pamautellaan kirjaimellisesti palasiksi. Eric Bress on varannut tarinaan pari kivaa täyskäännöstä ja varsinkin viimeiseen kolmannekseen tultaessa homma muuttuu hieman erilaiseksi sotaelokuvaksi mitä koko alkupuoli vielä edusti. Ghosts of War liikkuu Quentin Tarantinon (Kunniattomien Paskiaisten), Julius Averyn (Overlord) ja Doug Limanin (Edge of Tomorrow) elokuvien kanssa samoilla linjoilla.

Brenton Thwaites, Kyle Gallner, Alan Ritchson, Theo Rossi ja Skylar Astin hoitavat keskeiset sotilasroolit toimivasti hyvin erikoisiksi menevien tapahtumien keskellä. Billy Zane käy piipahtamassa hauskassa kaksoisroolissa natsikomentajana ja eräänlaisena tutkijana. Shaun Toub on julman kohtalon kokeva perheenisä.

Kokonaisuutena Ghosts of War on kliseisen hauska haamujahti toisessa maailmansodassa.

Arvosteltu: 12.12.2020

Lisää luettavaa