4400 on saavuttanut suurta suosiota ympäri maailmaa. Alun perin se oli tarkoitettu minisarjaksi, josta myös johtuu ensimmäisen kauden lyhyys. Sarja oli kuitenkin Jenkeissä niin suosittu, että sitä päätettiin jatkaa. Jenkeissä on jo saatu äskettäin valmiiksi kolmas tuotantokausi.
Ensimmäisen tuotantokauden alussa näytetään, kun muutama ihminen eri vuosikymmeniltä katoaa valovälähdyksen saattelemana. Vuonna 2004 Maapalloa lähestyy komeetta, jonka pelätään tuhoavan rakkaan planeettamme. Mutta komeetta ei iskeydykään Maahan. Sen sijaan Seattlen lähelle ilmestyy yhtäkkiä 4400 kadonnutta ja kuolleeksi luultua ihmistä. Ja yksikään heistä ei ole vanhentunut yhtään. Näitä palaneita tutkimaan perustetaan NTAC ja heitä tutkimaan pistetään Diana Skouris (Jacqueline McKenzie) ja Tom Baldwin (Joel Gretsch). Tomilla on myös omat intressinsä palanneiden suhteen. Hänen sukulaispoikansa Shawn (Patrick Flueger) on kadonneiden ja palanneiden joukossa. Katoamistapahtuman seurauksena Tomin poika Kyle vaijosi vuosiksi koomaan. Pian havaitaan, että palanneilla on erikoisia kykyjä. Muun muassa yksi näkee tulevaisuuteen ja eräs toinen osaa parantaa ja herättää kuolleista. Tutkijapari keskittyy tutkimaan palanneisiin liittyviä juttuja ja samalla seurataan palanneiden elämää.
Tätä sarjaa on verrattu aika paljon Lostiin, mutta tätä vertailua en oikein pidä mielekkäänä. Ovat 4400 ja Lost kuitenkin aika erilaisia sarjoja. Jotkut ovat valittaneet 4400:n apinoineen Lostia. Aika älytön syytös, kun ottaa huomioon, että 4400:n ensi-esitys oli ennen Lostia. Ja näillä ei edes ole juuri mitään yhteistä. Kaikki mahdolliset yhtäläisyydet ovat vain sattumaa. Lost on tosin omaperäisempi sarja, mutta erilaisia nämä ovat.
4400 on ihan viihdyttävä sarja, mutta ei kuitenkaan mikään täydellinen. Pahin pulma tässä ensimmäisessä tuotantokaudessa on tapahtumien kliseisyys. Ne jaksot, joissa keskitytään tutkimaan palanneisiin liittyviä tapahtumia, tuovat mieleen väkisinkin X-Filesin vastaavat jutut. Muualtakin on vähän otettu tutkimustapoihin vaikutteita. Muun muassa se, kun tutkijat yhdessä jaksossa poistivat epäiltyjä listalta, niin mieleen tuli pian CSI. Tuttu juttu on myös palanneiden kyvyt. Hieman tulee X-Men-jutut mieleen. Eikä mielikuvaa heikennä lainkaan se, että tavalliset ihmiset pelkäävät heitä ja jotkut jopa haluaisivat heistä eroon. Mutta kismittävin juttu on ties monettako kertaa esiintyvä ihmevauva. En edes tiedä, missä tieteissarjassa tai -elokuvassa tällainen on esiintynyt ensimmäistä kertaa. Tämä vauva osaa muun muassa arvioida asuntoja jo ennen syntymäänsä ja äiti tuntee, mitä vauva ajattelee. Eikä se ole tainnut saada alkuaan ihan luonnollisella tavalla. Eivät nämä kliseet kuitenkaan kovin pahasti sarjan tasoa pääse laskemaan. Ja ykköskauden viimeinen jakso on sentään erittäin toimiva ja sen perusteella voikin odottaa kakkoskaudesta jopa parempaa.
Vaikka juttujen tutkimuspuoli onkin melko kliseistä, niin ihan mielenkiintoisia juttuja ne silti ovat. Draamapuoli on sentään paremmin toteutettu, vaikkei kaikista asioista saada irti ihan kaikkea. Muun muassa palanneiden sopeutuminen meidän aikaamme tuntuu liian nopealta. Heidän sopeutumistaan olisi voitu esitellä enemmän. Ei kaikista tietenkään pysty kertomaan kaikkea, mutta hieman enemmän olisi voinut olla. Tosin muut draamahommat korjaavat tätä puutetta aika hyvin.
Näyttelijäkaartikin hoitaa asiansa ihan kohtalaisesti, vaikka joukossa onkin pari pökkelömpää näyttelijää. Ainoat minulle ennestään tutut näyttelijät ovat Joel Gretsch (Taken), Jacqueline McKenzie (Deep Blue Sea) ja Peter Coyote (E.T.), joka näyttelee NTAC:n pomoa Dennis Rylandia. Näistä näyttelijöistä Coyote hoitaa roolinsa ihan hyvin. Eivät Gretsch ja McKenzie myöskään huonoja ole, mutta parantamisen varaa heillä toki olisi.
